Ylen hätätiedotefiaskon syy selvisi

Palohälytys ja verkkovika yhtä aikaa
Ylen hätätiedotefiaskon syy selvisi

Parin viikon takaiset hurjat ukkosmyrskyt aiheuttivat katkon, jota ei missään olosuhteissa olisi saanut sattua. Ylen radiolähetykset katkesivat, mikä olisi voinut olla kohtalokasta oikean katastrofin sattuessa. Nyt fiaskon syyksi on paljastunut erikoinen kaksoisongelma, ja koko konseptiin joudutaan tekemään muutoksia.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan pääsyynä lähetyskatkoksiin oli Digitan verkonhallintakeskuksessa Pasilassa tapahtunut automaattinen palohälytys. Hälytyksen seurauksena tilat evakuoitiin ja verkon valvonta siirrettiin Jyväskylään.

Kaksi ongelmaa yhtä aikaa

Mutta samaan aikaan sattui toinenkin ongelma. Salaman iskut vaurioittivat Digitan laitteistoja Pasilassa. Palohälytyksen takia ei voitu kuitenkaan ryhtyä verkon manuaaliseen korjaukseen. Myöskään etähallinnalla korjausta ei voitu tehdä.

Useimmilla Yleisradion radiokanavilla oli 22. elokuuta noin tunnin mittaisia lähetyskatkoksia. Radio Suomen lähetyskatko Uudellamaalla katkaisi samalla viranomais- ja hätätiedotteiden lähetysmahdollisuuden pääkaupunkiseudulla.

Pelastusyksikön annettua henkilökunnalle luvan palata verkonhallintakeskuksen tiloihin ensimmäiset radiolähetykset saatiin palautettua kuudessa minuutissa.

Lähetyspaikkoja lisätään ja televisio mukaan

Ministeriön mukaan Digita on nyt tekemässä muutoksia, jotta viranomaistiedotteita voitaisiin Uudellamaalla välittää muiltakin kuin Pasilan lähetysasemalta. Lisäksi Yleisradio ja Digita selvittävät, mitä muita muutoksia vaaditaan, jotta hätälähetykset saadaan lähtemään kaikissa tilanteissa.

Lokakuun 10. päivä hätätiedotteiden välittämiseen radion rinnalla aletaan käyttää televisiota. Hätätilanteesta kertoo tällöin televisioruudulla liikkuva teksti ja ääni.

Tagit: Ukkonen, Yle
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös