Youtube sensuuriin - Thaimaa lopetti saarron
Thaimaa on lopettanut viiden kuukauden saarron Youtube-videopalvelulle. Blokkauksen poistamisen hinta oli kuitenkin se, että Youtube on suostunut sensuroimaan palvelustaan pois tiettyjä videoita.
Sensuurin kohteeksi joutuvat videot, jotka Thaimaan mielestä loukkaavat maan kuningasta, 79-vuotiasta Bhumibol Adulyadejta, kertoo uutistoimisto Reuters. Kuninkaan loukkaaminen on Thaimaassa Reutersin mukaan vakava rikos.
Youtube näkyy taas Thaimaassa
Googlen omistama Youtube teki sopimuksen Thaimaan hallituksen kanssa sensuurista jo toukokuussa, mutta käytännön toteutus kesti useamman kuukauden. Nyt kun sensuuri on toteutettu Youtubeen, Thaimaan viestintäministeriö on poistanut Youtuben eston internetistä.
Reutersin mukaan Youtubessa oli alun perin 12 videota, jotka olivat Thaimaan viranomaisten mielestä loukkaavia.
Youtuben ja Thaimaan sensuurisopimus on herättänyt monia vastalauseita sananvapauden puolustajilta. Sopimuksen on myös pelätty lisäävän muiden maiden halua turvautua samanlaisiin keinoihin.








