Youtuben järeä suodatus tulee käyttöön
Youtube on aloittanut uudenlaisen järeän suodatustekniikan kokeilun. Jatkossa Youtube pystyy periaatteessa estämään kaikenlaisen tekijänoikeuden alaisen materiaalin automaattisesti. Mutta tekniikassa on yksi suuri mutta.
Uusi Youtube Video Identification -tekniikka perustuu siihen, että palveluun ladattavia videoita verrataan automaattisesti tekijänoikeuden suojaamiin videoihin. Jos käyttäjän lataamassa pätkässä huomataan olevan luvattomasti kopioitua aineistoa, video poistetaan.
Alkuperäiset videot pitää lähettää Youtubelle
Tekniikan varjopuoli on se, että tekijänoikeuden haltijoiden täytyy lähettää videonsa Youtubelle verrokiksi. Tekniikka toimii vain, jos alkuperäinen video on Youtuben suojattujen videoiden arkistossa.
Youtube testaa tekniikkaa aluksi Disneyn ja Time Warnerin kanssa. Esimerkiksi elokuvien kohdalla Youtuben tekniikka on tekijänoikeuksien haltijoiden kannalta melko yksinkertainen.
Mutta esimerkiksi televisioyhtiöiden suuremmille mediamäärille kaiken aineiston lähettäminen skannattavaksi Youtubelle on paljon työläämpää.








