Yritykset hutiloivat koneita poistaessaan
Yritysten tietoturva horjuu, kun käytöstä poistetut tietokoneista hankkiudutaan huolimattomasti eroon, Sekä poistettujen että kierrätettävien laitteiden uumeniin jää usein aineistoa, jota sinne ei saisi jäädä. Asiaa on tutkinut tietoturvaan erikoistunut Pointsec Mobile Technologies.
"Suosittelemme aina kiintolevyn täydellistä formatointia tai tiedostojen salausta kaikissa laitteissa, jolloin kukaan ei pääse käsiksi niihin ilman salasanoja. Jos koneessa on erittäin arkaluontoisia tietoja etkä luota mihinkään ohjelmistoihin, silloin paras tapa on joko polttaa tai muuten tuhota kiintolevy", Pointsec Finlandin toimitusjohtaja Juha Poutanen sanoo.
Pointsec varoittaa, että pahimmassa tapauksessa koneeseen jääneitä tiedostoja saatetaan hyödyntää rikollisessa toiminnassa. Esimerkiksi kehitysmaihin päätyneiden koneiden tietoja on hyödynnetty erilaisissa nettihuijauksissa väärien henkilötietojen luomiseen.
Alle puolet turvautuu ammattilaiseen
Pointsecin tekemän tutkimuksen tulosten mukaan vain alle puolet yrityksistä käyttää ammattilaisten palveluita tuhotessaan käytöstä poistettujen tietokoneiden tiedostoja. Seitsemäntoista prosenttia tuhoaa koneeseen tallennetut tiedostot itse.
Ajan ja resurssien puute mainitaan suurimmaksi syyksi siihen, etteivät yritykset hoida koneidensa tietoturvaa riittävän huolellisesti. Mobiililaitteiden käytöstä poistamista ei usein ole edes ohjeistettu tietoturvasäännöissä.
Pointsecin tutkimukseen osallistui yli 300 yritystä Isossa-Britanniassa. Niistä yli puolet työllistää vähintään 2000 henkilöä.








