Yritykset väheksyvät tietovuotojen riskejä
Elinkeinoelämä on Suomessakin varoittanut, että yrityksistä vuotaa liikesalaisuuksia ja muuta salassapidettävää tietoa tahallisesti ja tahattomasti. It-johtajat taas pelkääävät näistä seuraavan jopa konkursseja, kuten yritysten kannalta kriittiset tiedot ovat vuotaneet kilpailijoille. Silti useimmat yritykset eivät vielä käytä salattuja sähköpostiratkaisuja.
Datamonitorin tuottaman tilaustutkimuksen mukaan yli puolet yrityksistä arvioi tietoja vuotaneen viimeisen kahden vuoden sisään. Näistä valtaosa on johtunut huolimattomuudesta ja varomattomudesta, ja vain noin neljännes on ollut tahallisia.
Joka kolmas kansainväliseen tutkimukseen vastanneista it-päättäjistä arvioi, että tietovuoto voisi aiheuttaa yrityksen kaatumisen.
Suomalaisesta sähköpostin salattua ja suojattua lähetystä tarjoavasta Deltagonista ihmetellään, miten suomalaiset yritysjohtajat eivät usko tietovuotojen koskevan myös täkäläisiä yrityksiä.
Sähköpostit voisi salata
"Erityisesti minua ihmetyttää se ehdoton varmuus, jolla tietovuodon ei uskota osuvan omalle kohdalle. Voisi sanoa että tässä asiassa suomalaiset yritysjohtajat ovat pistäneet päänsä pensaseen", varoittaa Deltagon Groupin myynti- ja markkinointijohtaja Jari Holmborg tiedotteessa.
Sähköpostin salaamista esimerkiksi pgp-ohjelmilla on hillinnyt se, että useimmissa ratkaisuissa molemmissa päissä on oltava sama käytössä sama ohjelmisto, tai että salaus on ylipäätään vaatinut erillisten ohjelmien käyttöä.
Deltagon kauppaakin tähän ratkaisuksi keskitettyä sähköpostin suojausta, jossa salatut viestit voidaan lähettää mistä tahansa osoitteesta mihin tahansa osoitteeseen. Deltagonin mukaan viestit saadaan silti perille käyttäjälle asti, eikä erityistä käyttäjien koulutusta tarvittaisi.
Datamonitor selvitti yritysten käsityksiä tietovuodoista huhtikuussa 2007. Tutkimukseen vastasi reilut 1400 it-päättäjää vähintään 250 hengen yrityksistä Australiassa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
Suomessa Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on ilmoittanut, että järjestön tiedossa on tapauksia, joIssa liikesalaisuuksia on vuodettu yritysten sähköpostin kautta erehdyksen tai tahallisuuden vaikutuksesta. Syyksi on esitetty muun muassa alkoholin aiheuttamAa harkintakyvyn heikentymistä.








