Yrityskännykät saivat kauneusleikkauksen

Nokialta ulkonäköuudistus ja multimediaominaisuuksia
Yrityskännykät saivat kauneusleikkauksen Mikko Peltola esitteli tyytyväisenä uusien E-sarjalaisten uudistunutta ulkonäköä.

Barcelona -- Nokia on julkistanut toisen sukupolven yrityskännyköiksi kutsumansa mallit E61i, E65 ja E90 Communicator. Uusien teknisten jippojen ohella vieläkin isompi muutos on uudistunut ilme, muotoilu ja värit. Näistä toivotaan piristystä yrityskännyköiden menekkiin.

Nokian yritysratkaisujen tuotehallinnan johtaja Mikko Peltola sanoo, ettei yrityskännyköistä ole haluttu tylsiä, mutta nyt muotoilua ja värejä on mietitty entistä enemmän.

"Viestimme on, että bisneslaitteen ei tarvitse olla tylsä. Ja vaikka laite on kyvykäs, sen ei tarvitse olla iso ja kömpelö. Nyt tuomme uusia värejä, mielenkiintoisia muotoja ja loppukäyttäjän arvostamia ominaisuuksia", Peltola kuvailee uutuuskolmikkoa. Erityisesti pienen ja reilun 14 millimetrin paksuisen E65:n toivotaan vetoavan asiakkaisiin.

E61i on nykyisen E61:n parannettu versio, jossa on esimerkiksi kahden megapikselin kamera ja uusia sähköpostin pikanäppäimiä. E65 on avautuvalla näppäinkannella varustettu pieni kännykkä, jossa tärkeintä ovat puheominaisuudet, yhteensopivuus yrityssovellusten kanssa sekä muotoilu.

Uusi lippulaivamalli E90 Communicator "sisältää kaiken, jota mobiililaitteesen voisi kohtuudella laittaa", kuten Mikko Peltola asian ilmaisi. Siinä on 800 x 352 pikselin laajakuvanäyttö, hsdpa-verkkojen tuki, 3,2 megapikselin kamera, integroitu gps-paikannus, usb-liitäntä sekä bluetooth 2.0 stereoäänen tuella.

Nokia haluaa säilyttää jatkossakin eron kuluttaja- ja yrityslaitteiden välillä. Peltolan mukaan tämä tarkoittaa, että Multimedia-yksikön Nseries-sarjassa on jatkossakin Nokian parhaat musiikki- ja video-ominaisuudet.

Kannettava voisi jäädä kotiin

210 grammaa painava uusi kommunikaattori ei ole pieni eikä kevyt, mutta Nokia uskoo laitteen vahvaan käyttäjäkuntaan. "E90 ei ole kannettavan korvaaja, mutta monissa tilanteissa kannettava voi jäädä kotiin", Peltola kuvaa tuotefilosofiaa.

Kaikissa uusissa yrityskännyköissä on 3g-tuen lisäksi wlan-verkkojen tuki. Mikko Peltola sanoo, että yrityksissä wlan on otettu innostuneesti vastaan, mutta operaattoreiden keskuudessa reagointi vaihtelee.

E61i:n, E65:n ja E90 Communicatorin hinta-arviot ovat 450, 450 ja 750 euroa. E65 tulee saataville heti ja on jo joissain kaupoissa, E61i toisen neljänneksen (huhti-kesäkuun) aikana ja E90 laajasti heinä-syyskuussa.

Yrityskännykät saivat kauneusleikkauksen Vasemmalta lukien E65, E61i ja E90 Communicator uudistavat Nokian yritystarjonnan muotoilun ja ulkonäön. Värivaihtoehtojakin on kaksi.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös