Yritystukien tuettava myös työllisyyttä
Yhteisestä kassasta ammennettua rahaa kanavoidaan eri kautta yritysten tukemiseen. Samaan aikaan etenkin tietotekniikkaan liittyviä työpaikkoja on valunut kiihtyvää tahtia ulkoistuksina niin kaukomaille kuin lähemmäskin. Kysyimme eduskuntapuolueilta, pitäisikö julkisista varoista maksettavia yritystukia vähentää tai poistaa yrityksiltä, jotka siirtävät työpaikkoja pois Suomesta. Useimpien mielestä pitäisi.
Kysyimme Tietokoneen helmikuun numeroa varten eduskuntapuolueiden kantoja ajankohtaisiin tietotekniikkaan liittyviin aiheisiin. Lehdessä puolueet ottavat kantaa muun muassa avoimen koodin ohjelmistoihin, tekijänoikeuksiin ja nettisensuuriin.
Työpaikat säilytettävä
Vasemmistoliitto näkee tukien yhdeksi tarkoitukseksi toiminnan, työpaikkojen ja verotulojen säilyttämisen Suomessa. Siksi takaisinperintä on paikallaan.
SDP:n mielestä yhteiskunnalta saatujen yritystukien takaisinperintää on tiukennettava, kun kannattava yritys siirtää toimintaansa ulkomaille ja vähentää henkilökuntaa Suomessa. Perussuomalaiset ovat samoilla linjoilla.
Vihreät korostavat, että tukien tarkoituksena on parantaa yritysten kilpailukykyä ja edellytyksiä toimia kannattavasti Suomessa. Populismia olisi kuitenkin vältettävä, koska kaikki investoinnit ulkomaille eivät ole vaihtoehtoja uusille työpaikoille Suomessa, vaan tukevat yrityksen toimintaedellytyksiä myös kotimaassa.
Kristillisdemokraatit toteavat, että laki mahdollistaa tukien takaisin perimisen, ja sitä on tärkeä noudattaa, jos yritys siirtää toimintansa Suomesta.
Rangaistuksia ei tarvita
RKP sanoo, ettei rangaistuksia tarvita, koska tuotannon siirtämiseen muualle on muitakin syitä kuin kustannusten säästäminen. Rajojen vetäminen olisi liian vaikeaa, joko yritystukea on tai sitä ei ole.
Keskusta ja Kokoomus muistuttavat, ettei tukia myönnetä ehdoitta. Kokoomuksen mielestä ehtoja on muokattava, mikäli esille tulee sellaisia selkeitä väärinkäytöksiä, joita nyt voimassa olevat säädökset eivät kata.








