30.12.2008 0 uutista
Microsoft: Windows Media Player ei aja hyökkäyskoodia
Microsoftin Windows Media Playerissa paljastui haavoittuvuus, jonka takia toisto-ohjelma voidaan kaataa. Koneessa arvioitiin voitavan päästä ajamaan hyökkääjän koodia. Näin varoitti muun muassa Viestintäviraston Cert-fi-yksikkö haavoittuvuustiedotteessaan. Microsoft tutki asiaa ja tuli siihen tulokseen, etteivät väitteet pidä paikkansa.
Tie auki pelitohtoreille
Tampereen yliopistossa pyritään tehostamaan uusmedia- ja informaatioalan tutkimusta ja koulutusta. Näiden tyyssijoina olevat laitokset yhdistävät voimansa vuodenvaihteessa yhdeksi yksiköksi. Yksi seuraus voimien yhdistämisestä on se, että interaktiivisen median parissa ahertaminen voi johtaa aina tohtoriksi asti.
Wikipedia kerää kolehtia
Wikipedian käyttäjät saivat ennen joulua eteensä viestin, jossa palvelun perustaja Jimmy Wales vetosi kansan karttuisaan käteen sekä joulun herkistämään mieleen. Wales pyytää ihmisiltä lahjoituksia paremman maailman luomiseksi.
Tietotekniikka-avulle saa pian verohelpotuksen
Ict-alalla toivotaan lisää kysyntää kotitalouksien asennus- ja tukipalveluille, kun niistä voi torstaista 1. tammikuuta alkaen saada kotitalousvähennyksen. Sen myötä palveluiden käytöstä pitäisi tulla kuluttajille nykyistä halvempaa.
29.12.2008 0 uutista
Windows 7 Beta 1 vuoti p2p-verkkoihin
Microsoftin Windows 7 -käyttöjärjestelmän ensimmäinen beetaversio kuuluu vuotaneen etuajassa vertaisverkkoihin. Beetaversio ei ole virallisesti jaossa, mutta siitä on julkaistu jo ensimmäisiä kommentteja, joiden mukaan käyttöjärjestelmä olisi lokakuun varhaisesta M3-alpha-julkaisusta viilattu nopeammaksi ja vakaammaksi.
Linux-ydin sai kaivattuja uudistuksia
Linuxin ytimen eli kernelin kehitys etenee jatkuvasti, eikä yhtä isoa käyttöjärjestelmän päivitystä odoteta Windowsien tapaan. Välillä kerneliin tuodaan kuitenkin kerralla monia kaivattuja ja odotettuja uudistuksia. Näin on Linux kernel 2.6.28:ssa, jonka Linus Torvalds julkisti kernelin postituslistalla jouluaattona.
Hypetetty Joost surkastui web-sivustoksi
Kazaan ja Skypen kehittäjät eivät onnistuneet ensimmäisessä yrityksessään avata p2p-pohjainen televisiopalvelu nettiin. Alle vuosi sitten suuren kohun saattelemana avattu Joost on enää web-sivusto, kun asennettavan p2p-ohjelman tuki lopetettiin ennen joulua.
Dvd-suojausten tuomio jää voimaan
Dvd-elokuvien suojausten ohittaminen kopiointia tai Linuxissa katselua varten saattaa jäädä Suomessa laittomaksi tai vähintään kiistanalaiseksi, sillä Korkein oikeus (KKO) ei antanut valituslupaa Helsingin hovioikeuden kevään tuomiolle. Puolustusta edustanut lakiasiantoimisto Turre Legal kertoo asiasta blogissaan.
Nokia tarjoaa viikon navigointia maksutta
Nokia yrittää saada kuluttajat maksamaan autoilijan ja jalankulkijan navigointipalvelusta sen ansiosta, että uusissa älypuhelimissa on esiasennettu karttaohjelma ja gps-paikannuksen tuki. Myyntipaketti sisältää tavallisesti kolmen päivän maksuttoman opastavan navigointipalvelun, ja tarjousta laajennetaan nyt uudella viikon kokeiluajalla.
Intel tarjoaa isompia flash-levyjä
Tietokoneiden prosessoreista parhaiten tunnettu Intel on julkaissut uuden, 160 gigatavun ssd-kiintolevyn. Uusi kokoluokka laajentaa Intelin mallistoa, joka on aiemmin koostunut ainoastaan yhdestä 80 gigatavun levystä.
Selaa uutisia
| Näytä | Otsikot ja tiivistelmät Otsikot |
| Järjestys | Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Kommentoiduimmat ensin |
| Ryhmittely | Päivä Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
Tänään
Eilen
Toissapäivänä
|
| Hakusanat |
Uusimmat softaesittelyt
- Foobar2000 1.1.11 Kevyt ja monipuolinen musiikkisoitin päivittyi
- Doodle Sovi yhteismenojen aikataulu helposti
- Recuva 1.42 Palauta poistettuja tiedostoja helposti
- CdBurnerXP 4.4.1 Poltto-ohjelmien parhaimmistoa
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
IT-työpaikkailmoitukset
- Embedded Software Engineer Adecco
- Key Account Manager Signal Partners Oy
- IT-Järjestelmäasiantuntijaa Rapala
- 20 teknistä asiakaspalvelijaa Hämeenlinnaan Logica
- PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ (Oulu) Manpower Professional
- Henkilöstökonsultti/IT Eilakaisla
- B-to-B -myyjä (Espoo) Go On Yhtiöiden asiakasyritys








