29.12.2008 0 uutista

Päivän softa: Luo video-oppaita ja tallenna web-videoita

Tinglesoft Desktop Recorder on nimensä mukaisesti työpöydän tapahtumien tallentamiseen tarkoitettu apuohjelma. Desktop Recorderista on hyötyä esimerkiksi opasohjelmien teossa sekä myös streaming-muodossa lähetettävien nettivideoiden tallentamisessa.

Musiikinystävä luottaa Itunesiin

Musiikinystävä luottaa Itunesiin

Applella voidaan olla hyvin tyytyväisiä Itunes-musiikkipalveluun, joka hallitsee ladattavan musiikin markkinoita niin kassavirroilla kuin kuluttajien arvostuksella mitattuna. Haastajia on runsaasti, mutta yksikään niistä ei pääse edes lähelle. Nokia on pyrkimässä jaolle toden teolla, mutta ainakin musiikin ostajien mielestä sillä on vielä pitkä tie kuljettavanaan.

Palm sai 100 miljoonaa hätäapua

Palm sai 100 miljoonaa hätäapua

Amerikkalainen pda-laitteiden ja -ohjelmistojen valmistajana tunnettu Palm ei ole pysynyt älypuhelinten markkinoilla puhelinvalmistajien vauhdissa, ja USA:n heikko taloustilanne on ajanut yhtiön talousvaikeuksiin. Uskoa Palmiin yhä riittää, ja yhtiö onkin saanut 100 miljoonan dollarin (noin 70 miljoonan euron) rahoituspotin rocktähtien Bono ja Roger McNamee sijoitusfirmalta.

CES 2009 näyttää suuntaa ensi vuodelle

CES 2009 näyttää suuntaa ensi vuodelle

Tammikuun alussa Las Vegasissa järjestettävät CES-messut ovat yleensä näyttäneet, mitä tuleva vuosi tuo kodin- ja tietotekniikan osalta tullessaan. Vielä viime vuoden alussa synkentyneistä talousnäkymistä ei ollut tietoakaan, vaan suuryhtiöt toitottivat yhteen ääneen menestystään.

Web-surffailu kännykällä yhä suositumpaa

Web-surffailu kännykällä yhä suositumpaa

Mobiilin nettikäytön suosio ja merkitys kasvaa koko ajan vauhdikkaasti Opera Softwaren tilastojen mukaan. Yhtiö seuraa sitä Opera Mini -kännykkäselaimensa tuottamien tilastojen pohjalta. Selaimella kuukaudessa tehtävät sivulataukset lähestyvät jo maailman väkilukua.

Takaisin ylös

28.12.2008 0 uutista

Päivän softa: Ota vanha skanneri hyötykäyttöön

Vuescan on varsin monipuolinen, mutta helppokäyttöinen, jo kymmenen vuoden ajan kehitetty skanneriohjelma, josta on hyötyä varsinkin jos omaan skannerimalliin ei enää saa ajureita. Vuescan 8.5 tukee yli 1200:aa skannerimallia filmiskannerit mukaan lukien ja laitetuki laajenee tiuhaan tahtiin julkaistujen päivitysten myötä.

Takaisin ylös

27.12.2008 0 uutista

Päivän softa: Päivitä suosittu ilmaispalomuuri

Zonealarm suojaa tietokoneen murtoyrityksiltä ja häirinnältä. Ohjelma on suunniteltu erityisesti kotikäyttöön dsl- ja kaapelimodeemiyhteyksillä. Zonealarmin ilmaisversion tarjoama suoja on kuitenkin heikompaa kuin monilla muilla nykyään saatavilla ilmaisvaihtoehdoilla. Zonealarm sisältää neljä erilaista toimintaosaa.

Takaisin ylös

26.12.2008 0 uutista

Päivän softa: Microsoftilta maksutonta virtualisointia

Tietokoneiden virtualisoinnilla tarkoitetaan ohjelmistopohjaista ratkaisua, jossa yhdellä fyysisellä laitteistolla suoritetaan yhtä aikaa virtuaalisesti yhtä tai useampaa käyttöjärjestelmää. Virtualisointi on kasvattanut nopeasti suosiotaan erityisesti palvelimissa, mutta siitä on hyötyä myös normaalille työpöytäkäyttälle.

Takaisin ylös

25.12.2008 0 uutista

Päivän softa: Googlen uusin karttaohjelma kännykkään

Päivän softa: Googlen uusin karttaohjelma kännykkään

Googlen karttapalvelu Google Maps on kerännyt nopeasti huomattavan käyttäjäjoukon. Maksuton karttapalvelu on laajentunut tietokoneen ruuduilta myös matkapuhelimiin erityisenä Google Maps Mobile -sovelluksena.

Takaisin ylös

24.12.2008 0 uutista

Päivän softa: Joulutunnelmaa Windowsin työpöydälle

Päivän softa: Joulutunnelmaa Windowsin työpöydälle

Windowsin työpöydän voi koristaa joulun kunniaksi tuomaan joulutunnelmaa myös tietokoneen näytölle. Winter Wonderland lisää taustakuvaksi jouluaiheisen maiseman.

Takaisin ylös
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös