23.12.2008 0 uutista
Soihdut sammuu cd-levyille
Gartner-tutkimuslaitos lukee jyrkät madonluvun musiikkiteollisuudelle: cd-myynti ei saa olla enää ensi jouluna musiikin pääasiallinen jakelualusta. Musiikkiteollisuus on sen mielestä tarttunut kouristuksenomaisesti cd-kaupan tuomiin rahavirtoihin ja ummistanut silmänsä nettijakelun mahdollisuuksilta.
AMD valmistelee 40 nanometrin grafiikkasiruja
Prosessoreista ja näytönohjaimista tuttu AMD valmistelee kuumeisesti ensimmäisten 40 nanometrin tekniikalla valmistettujen näytönohjainpiirien julkaisua. Yhtiö aikoo tuoda ensimmäiset uudella tekniikalla rakennetut sirut kauppoihin ensi kesänä.
Välirikko: Iso joukko musiikkitähtiä pois Youtubesta
Yksi musiikkimaailman neljästä suuresta, Warner Music ja Youtube ovat ajautuneet välirikkoon. Warner on kehottanut Youtubea poistamaan sivuiltaan kaikki videot, missä sen artistit esiintyvät. Lista on pitkä, ja sillä on paljon Madonnan ja Metallican kaltaisia tähtiä, ja suomalaisista esimerkiksi HIM. Warner ei niele Youtuben rahoitusmallia.
22.12.2008 0 uutista
Nokia myy tietoturvalaitteensa Check Pointille
Nokia on monien ennakko-odotusten mukaisesti myymässä ip-verkkojen tietoturvalaitteensa Check Point Software Technologiesille, jonka kanssa yhteistyötä on tehty pitkään. Nokia keskittyy nyt kuluttajien liiketoimintaan netissä, ja tietoturvabisnesten myyminen on yksi karsittavista alueista.
Samsung tuo Google-kännykän
Markkinoilla on edelleen vain yksi Googlen Android-alustaan pohjautuvaa matkapuhelinta. HTC:n G1-puhelimen rinnalle on kuitenkin odotettu koko ajan lisää tarjokkaita. Nyt ainakin Samsung on vahvasti tulossa Android-leiriin.
Youtube saa tarkkoja laajakuvavideoita
Youtube on beetatestivaiheen jälkeen avannut uuden koosteosion "hd-tason" videoilla, jotka avautuvat isompana ja tarkempana web-selaimessa.
Kilpailua pikkukoneiden suoritinmarkkinoille
Teollisuuslähteiden mukaan eteläkorealainen Samsung aikoo julkistaa ensi vuonna Vian Nano-suoritinta käyttävän pikkukoneen. Yhtiö aikoo julkisuuteen vuotaneiden ennakkotietojen mukaan käyttää Nano-suoritinta suositun NC10-pikkukoneen seuraajassa.
Windows XP sai taas uuden jatkoajan
Microsoft on taas pidentänyt Windows XP:n myyntiaikaa uudella alueella. Pidennys tarkoittaa sitä, että osaan pc-koneista Windows XP:tä voi myydä toukokuun loppuun saakka. Taustalla on ilmeisesti monien käyttäjien halu hypätä Windows Vistan yli suoraan Windows 7:ään. Väliin voi kuitenkin jäädä aukko.
Päivän softa: Tarkista paljonko lisää levytilaa saisit pakkauksella
Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmien käyttämä ntfs-tiedostojärjestelmä sisältää Windows 2000 -versiosta lähtien tuen tiedostojen salauksella ja pakkaukselle. Pakkauksen avulla käyttäjän on mahdollista säästää tietokoneen levytilaa ilman erillisten pakkausohjelmien käyttöä.
Nettimainosvälitys: Google laskee, Microsoft kovin heikoilla
Tuore selvitys netissä välitettävistä mainoksista kertoo, että Googlen osuus on laskenut yllättävän selvästi. Välitetyistä mainoksista yli puolet menee edelleen Googlen kautta, mutta kilpailijat nakertavat koko ajan osuuksia. Ei kuitenkaan Microsoft, joka on erikoisen heikoilla.
Selaa uutisia
| Näytä | Otsikot ja tiivistelmät Otsikot |
| Järjestys | Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Kommentoiduimmat ensin |
| Ryhmittely | Päivä Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
Tänään
Eilen
Toissapäivänä
|
| Hakusanat |
IT-työpaikkailmoitukset
- Testauspäällikkö Barona
- PHP-osaaja Barona
- Projektipäällikkö, IT Barona
- Microsoft BI-konsultti Barona
- Mobiilikehittäjä Barona
- Työnohjaaja Barona
- TEKNINEN SAP-ARKKITEHTI Fujitsu_Isoworks_Nice_Nico - Recruitment Portal








