1.12.2008 - 31.12.2008 0 uutista
Nasa lahjoittaa avaruussukkulat ilmaiseksi
Yhdysvaltojen avaruusohjelman kuuluisat avaruussukkulat pääsevät eläkkeelle parin vuoden sisällä. Nasa aikoo nyt lahjoittaa avaruussukkulat pois ilmaiseksi, ja tiedossa on jo yksi sijoituspaikka. Nasa tosin muistuttaa, että ilmaisesta voi tulla todella hurjat kulut. Hintaa tulee uskomattomat 42 miljoonaa dollaria jo ennen kuin sukkula saadaan näytille.
Facebookin kasvun nopeus lyö ällikällä
Netin sosiaalinen palvelu Facebook kasvaa melkein käsittämätöntä vauhtia. Joka ikinen päivä ilmeisesti lähemmäs 700 000 uutta käyttäjää liittyy Facebookiin. Facebookin käyttäjämäärä on vuodessa noin kolminkertaistunut, ja pian käyttäjiä on 200 miljoonaa. Käyttöluvut ovat yhtä hämmästyttäviä.
Kommentti: Automaattinen spämmi korvaa joululahjat
Joulun lähestyminen on useimmista iloinen asia, mutta siitä seuraava automatisoitujen joulukorttien tulva on vähemmän mukavaa. Kymmenet sähköiset kortit päivittäin tukkivat postilaatikkoani. Digikortti on edullinen, nopea ja vaivaton tapa tervehtiä, mutta siitä on kenties tullut liiankin helppoa.
Nvidia moninkertaistaa pikkukoneiden grafiikkatehot
Nvidia on julkistanut uuden edullisiin pikkukoneisiin suunnitellun alustan. Ion Platform -koodinimellä kulkeva alusta yhdistää pikkukoneissa suositun Intelin Atom-suorittimen Nvidian integroituun Geforce 9400 -grafiikkapiiriin.
Youtube-videoilla tienataan satoja miljoonia euroja
Youtube-videot ovat huippusuosittuja, mutta niillä on ollut vaikeaa tienata rahaa. Tilanne on nopeasti muuttumassa. Yksittäiset Youtube-videoiden tekijät voivat tienata satoja tuhansia euroja vuodessa. Musiikkiyhtiöille Youtubesta on tullut kymmenien tai jopa satojen miljoonien eurojen tulolähde.
Päivän softa: Testaa koneen vakaus kuormitustestillä
Tuotantokäyttöön tarkoitettujen tietokoneiden vakaus on erittäin tärkeä asia. Laitteiden vakautta kannattaa testata enimmmäiskuormalla jo ennen käyttöönottoa, sillä taakan alle nujertuvaa palvelinta surkeampaa näkyä ei yksikään noheva it-päälikkö voi kuvitella.
Ensimmäiset vakoiluohjelmat tulivat Iphoneen
Nokian älypuhelimille ja Windows Mobile-kännyköille on pitkään ollut tarjolla vakoiluohjelmia, joilla puhelimen käyttäjän toimia voi seurata. Nyt Iphonelle on julkaistu ensimmäiset vakoiluohjelmat. Applen tapauksessa vakoilijan asennus ei tosin ole yhtä helppoa kuin muilla alustoilla. Uhria vakoiluohjelmien toiminta ei naurata yhtään.
Panasonic ja Sanyo synnyttävät elektroniikkajätin
Japanilainen elektroniikkavalmistaja Panasonic on vahvistanut ostavansa pienemmän kilpailijansa Sanyon, kertoo uutistoimisto AP. 800 miljardin Japanin jenin eli noin yhdeksän miljardin dollarin (noin 6,5 miljardin euron) kaupalla syntyy maailman suurin elektroniikkayhtiö, joka yrittää varautua elektroniikkavalmistajiakin koettelevaan taantumaan.
Nokia rohkaisee vanhoja irtisanoutumaan
Nokia kannustaa pitkään talossa olleita työntekijöitään harkitsemaan maisemanvaihtoa. Kannusteeksi tarjotaan jopa vuoden palkkaa vastaavaa korvausta. Taloussanomat kertoo perjantaina, että Nokia on juuri joulun alla lähettänyt pitkään talossa olleille työntekijöilleen tarjouksia irtisanoutua avokätistä "Renewal Option" -pakettia vastaan.
Poliisi pidätti uuden Wincapita-etsintäkuulutetun
Keskusrikospoliisi vahvisti perjantaina, että Wincapita-jutun tutkinnassa on keskiviikkona pidätetty yksi kansainvälisesti etsintäkuulutettuna ollut henkilö. Uusi Wincapita-rikosepäilty jäi kiinni ulkomailta Suomeen saapuessaan.
Selaa uutisia
| Näytä | Otsikot ja tiivistelmät Otsikot |
| Järjestys | Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Kommentoiduimmat ensin |
| Ryhmittely | Päivä Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
Tänään
Eilen
Toissapäivänä
|
| Hakusanat |
Uusimmat softaesittelyt
- Foobar2000 1.1.11 Kevyt ja monipuolinen musiikkisoitin päivittyi
- Doodle Sovi yhteismenojen aikataulu helposti
- Recuva 1.42 Palauta poistettuja tiedostoja helposti
- CdBurnerXP 4.4.1 Poltto-ohjelmien parhaimmistoa
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
IT-työpaikkailmoitukset
- Embedded Software Engineer Adecco
- Key Account Manager Signal Partners Oy
- IT-Järjestelmäasiantuntijaa Rapala
- 20 teknistä asiakaspalvelijaa Hämeenlinnaan Logica
- PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ (Oulu) Manpower Professional
- Henkilöstökonsultti/IT Eilakaisla
- B-to-B -myyjä (Espoo) Go On Yhtiöiden asiakasyritys








