1.12.2008 - 31.12.2008 0 uutista

Linuxilla kohennusta koulujen konekantaan

Linuxilla kohennusta koulujen konekantaan

Jyväskyläläisen Kortepohjan koulun rehtori kertoo, että koululaisten käyttöön saatiin samoilla kuluilla entistä enemmän tietokoneita Linuxiin siirtymisen ansiosta. Kortepohjan lisäksi kaksi muutakin jyväskyläläiskoulua on siirtynyt Linux-pohjaiseen koulujärjestelmään.

Windows XP ei suostu kuolemaan – edes lisämaksusta

Windows XP ei suostu kuolemaan – edes lisämaksusta

Käyttöjärjestelmien käyttöluvut kertovat, että Windows XP on säilyttänyt hämmästyttävän suuren osuuden. Valmistajat myös myyvät Windows XP:tä erikoisen sitkeästi. Esimerkiksi Dell on palauttanut Windows XP:n takaisin kotikoneiden valikoimaan. XP:lle tuntuu riittävän kysyntää jopa 120 euron lisämaksusta huolimatta.

Testit: Windows 7 on Vistaa ja jopa XP:tä nopeampi

Testit: Windows 7 on Vistaa ja jopa XP:tä nopeampi

Nyt kun Windows 7:n esiversiot ovat päässeet julkiseen jakoon, on alettu nähdä ensimmäisiä suorituskykytestejä. Tulokset ovat erittäin lupaavia. Yleensä uudempi Windows on aina hitaampi, mutta Windows 7:stä näyttää tulevan Vistaa nopeampi - ja joillakin testeillä jopa Windows XP:tä vauhdikkaampi.

Kiinassa pakotetaan käyttämään Linuxia

Kiinassa pakotetaan käyttämään Linuxia

Avoimen lähdekoodin sovellukset eivät välttämättä olekaan vapauden, ilmaisuuden ja avoimuuden airuita. Kiinalainen aluehallinto pakottaa nyt kaikki nettikahvilat vaihtamaan koneensa Linuxiin, vieläpä melkoisen kalliilla. Ainakin osa käyttäjistä valittaa, että Windows XP oli parempi.

Linux-ydin sai kaivattuja uudistuksia

Linux-ydin sai kaivattuja uudistuksia

Linuxin ytimen eli kernelin kehitys etenee jatkuvasti, eikä yhtä isoa käyttöjärjestelmän päivitystä odoteta Windowsien tapaan. Välillä kerneliin tuodaan kuitenkin kerralla monia kaivattuja ja odotettuja uudistuksia. Näin on Linux kernel 2.6.28:ssa, jonka Linus Torvalds julkisti kernelin postituslistalla jouluaattona.

Windows XP sai taas uuden jatkoajan

Windows XP sai taas uuden jatkoajan

Microsoft on taas pidentänyt Windows XP:n myyntiaikaa uudella alueella. Pidennys tarkoittaa sitä, että osaan pc-koneista Windows XP:tä voi myydä toukokuun loppuun saakka. Taustalla on ilmeisesti monien käyttäjien halu hypätä Windows Vistan yli suoraan Windows 7:ään. Väliin voi kuitenkin jäädä aukko.

Opensuselta muhkea joululahja

Opensuselta muhkea joululahja

Opensuse-yhteisö tuntuu ajoittaneen versiopäivityksensä suomalaisen juhlakalenterin mukaan. Versio 11 julkaistiin kesällä aivan juhannuksen alla, ja nyt on jakoon laitettu Opensuse 11.1. Vaikka versionumero ei suurentunut paljonkaan, uusia ominaisuuksia on niin paljon, että tätä joulupakettia voi kutsua muhkeaksi.

Microsoft keksi käyttömaksun tietokoneelle

Microsoft keksi käyttömaksun tietokoneelle

Joulua sanotaan ihmeiden ajaksi, ja aika merkillisiä kuuluikin joulun aikaan USA:n patenttivirastosta. Virasto julkisti Microsoftin patenttihakemuksen, jonka idea mullistaisi tietokoneiden käytön kustannusjaon. Koneita jaettaisiin käytännössä ilmaiseksi, mutta niiden käyttö maksaisi.

12 reikäisintä ohjelmaa valittu – pahin on Firefox

12 reikäisintä ohjelmaa valittu – pahin on Firefox

Firefox-nettiselain on saanut kyseenalaisen kunnian tulla valituksi vuoden reikäisimmäksi pc-sovellukseksi. Bit9-tietoturvayhtiö kartoitti yritysten kannalta erityisen reikäiset ja ongelmalliset sovellukset. Kärkeen nousivat Firefox ja sen taakse Adobe Flash ja Acrobat. Kyse ei ole pelkästään turva-aukkojen määrästä.

Xbox 360 ylsi ennätysmyyntiin marraskuussa

Xbox 360 ylsi ennätysmyyntiin marraskuussa

Microsoft on ilmoittanut Xbox 360 -pelikonsolin yltäneen kaikkien aikojen ennätysmyyntiin. Syynä ovat konsolin hinnan alennukset ja laitteen myyntiä vetäneiden hittipelien tarjonta.

Takaisin ylös
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös