240 saamassa potkut Nokia Siemensistä
Nokia Siemens Networksin yt-neuvottelut Suomessa päättyivät eilen illalla. Ennen neuvotteluita vähennystarpeeksi arvioitiin 250 työpaikkaa, ja nyt irtisanominen uhkaa 239 työntekijää pääasiassa pääkaupunkiseudulla.
Nokia Siemensin yt-neuvottelujen päättymisestä kertoi uutistoimisto Startel.
Nokia Siemensin viestinnästä kerrotaan Tietokoneelle, että irtisanottaville ollaan tarjoamassa taloudellisia tukipaketteja ylimääräisinä palkkakuukausina, mutta suuruudet eivät vielä olleet tiedossa. Irtisanottavia on yksiköissä eri puolilla maata, mutta suurin osa vähennettävistä on pääkaupunkiseudulta.
Nokia Siemensissä on Suomessa joitain työpaikkoja auki, muttei missään nimessä töitä kaikille irtisanottaville. Vähennykset kohdistuvat useisiin liiketoiminta-alueisiin ja yhtymätason toimintoihin.
NSN työllistää Suomessa Espoossa, Helsingissä, Oulussa ja Tampereella yhä noin 8500 ihmistä. Viime vuonna NSN vähensi noin 1000 työpaikkaan, ja kaikkiaan tavoite on vähentää Suomessa 1500–1700 työpaikkaa.








