@450-laajakaistan peitto laajenee
@450-verkkoon pääsee pc-datakortin tai ulkoisen reitittimen avulla. Ainakin yhteen malliin saa myös wlan-sovittimen, jolloin esimerkiksi kesämökille tarvitsee hankkia vain yksi flash-ofdm-laite.
Digita laajentaa yhä @450-laajakaistansa saatavuutta, tällä kertaa Hämeessä, Itä-Suomessa ja Länsi-Suomessa 14 paikkakunnalla, kuten muun muassa Lieksassa, Kouvolassa, Tampereen seudulla ja Turussa.
Yhtiö arvioi, että kesään mennessä verkko tavoittaa yli 90 prosenttia suomalaisista. Digita on toimilupaehdoissaan sitoutunut rakentamaan valtakunnallisen peiton vuoden 2009 loppuun mennessä. Nykyinen peittoalue ja palveluoperaattorit ovat 450-laajakaistasivuilla.
Teknisesti liittymät perustuvat amerikkalaisen Qualcomm-Flarionin flash-ofdm-tekniikkaan. Se on täysin ip-pohjainen tekniikka, joka mahdollistaa suhteellisen alhaiset, jopa selvästi alle 100 millisekunnin vasteajat. Haasteena on yhä päätelaitteiden vähyys ja kalleus, eikä tekniikkaa käytetä Suomen lisäksi monissa maissa.
Tavoitteena lanseerata 2 Mbit/s nopeusluokka
Verkkoon kohdistuu suuria odotuksia, koska palveluoperaattorina @450-verkossa toimiva Teliasonera Finland aikoo korvata peräti 19 000 kiinteää adsl-liittymää tällä tekniikalla. Se on tosin viestintäministerin vaatimuksesta luvannut, ettei nopeimpia liittymiä suljeta, jos tilalle ei voida tarjota yhtä nopeaa yhteyttä tilalle.
@450-liittymän nimellisnopeus asiakkaalle on tällä hetkellä 1 Mbit/s, mutta vasteajat voivat olla selvästi adsl-liittymiä korkeammat.
Lisäksi monia asiakkaita huolettaa se, että Digitan verkossa toimivilla palveluoperaattoreilla tiedonsiirto on rajoitettu viiteen gigatavuun kuukaudessa. Digitan mukaan tiedonsiirtoa ei kuitenkaan rajoiteta kokonaan tähän, vaan nettiyhteyden prioriteettia vain lasketaan ruuhkatilanteita ajatellen.
Viestintävirasto on liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) toimesta selvittämässä, miten @450-verkon taajuuskapasiteettia voitaisiin kasvattaa. Digitan tavoitteena on tuoda markkinoille 2 Mbit/s liittymä, mutta aikataulusta ei ole vielä tietoa.








