Aalto-yliopiston johtoon tohtorikaarti
Koneen Matti Alahuhta on vahva ehdokas Aalto-korkeakoulun hallituksen johtoon. Hän työskenteli aiemmin johtajana Nokiasa.
Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) muodostaman Aalto-korkeakoulusäätiön seitsemän hengen hallitus on määrä nimetä perjantaina. Opetusministeriön ja yritysmaailman näkemyksen mukaan ehdotetut jäsenet edustavat monipuolisesti tieteen ja taiteen sekä yhteiskunta- ja elinkeinoelämän korkeinta asiantuntemusta. Kaikilla hallituksen jäsenillä on tohtorin tutkinto.
Säätiön hallituksen muodostaisivat hissiyhtiö Kone Oyj:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta, Bostonin yliopiston rehtori Robert A. Brown, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila, MIT:n taloustieteen professori Bengt Holmström, ESF:n pääjohtaja ja Helsingin yliopiston soveltavan biokemian ja molekyylibiologian professori Marja Makarow Svenska Handelhögskolanissa työskentelevä professori Saku Mantere ja Nokia-johtaja Anna Valtonen.
Hallituksen jäsenistä viisi nimeää valtioneuvosto ja elinkeinoelämän edustajat kaksi. Elinkeinoelämän perustajajäsenet ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK ovat päättäneet nimetä säätiön hallitukseen Brunilan ja Holmströmin. Muiden osalta valinnan odotetaan tapahtuvan perjantaina. Silloin hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.
Valtioneuvoston nimeämät jäsenet ovat pääsääntöisesti korkeakoulujen hallitusten, henkilöstöjärjestöjen ja ylioppilaskuntien ehdottamia. Säätiön hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran ylihuomenna perjantaina, jolloin se valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Helsingin Sanomien mukaan vahvoja puheenjohtajaehdokkaita ovat Alahuhta, Brown ja Makarow.
Opiskelijat uuteen yliopistoon 2010
Myös yliopiston nimestä on väännetty kättä. Sitä on kutsuttu välillä innovaatioyliopistoksi, huippuyliopistoksi ja Aalto-korkeakouluksi (Aalto University).
Nimiehdokkaat ovat sekoittaneet myös valtion johtoa, sillä pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on HS:n mukaan kutsunut korkeakoulua myös Aalto High Schooliksi (Aalto-lukioksi).
Valtionjohdon tavoite on synnyttää teknisten ja kauppatieteiden sekä taideteollisen alan yliopisto, joka nousisi maailman kärkiyliopistojen joukkoon 2020. Opiskelijat siirtyvät uuteen yliopistoon vuonna 2010.








