Acerin pikkukone menee kuumille kiville

Jopa miljoona konetta kaupaksi syyskuun aikana
Acerin pikkukone menee kuumille kiville

Maailman kolmanneksi suurin pc-valmistaja Acer ennustaa myyneensä yli kaksi miljoonaa Acer Aspire One -pikkukonetta meneillään olevan kolmannen kvartaalin jälkeen. Yhtiö toi Asuksen Eee PC -koneen kaltaisen edullisen ja kevyen pikkukoneensa markkinoille vasta heinäkuussa, joten laitteen suosio on ollut valtaisa.

Acer Aspire One perustuu Intelin Atom-prosessoriin ja siinä on 8,9-tuumainen näyttö. Laitetta on saatavilla sekä Linux- että Windows XP -käyttöjärjestelmällä. Acerin mukaan laitteen tässä kuussa julkistetun hinta-alen myötä Aspire One -koneita myydään pelkästään syyskuun aikana noin miljoona kappaletta. Aspire One -konetta on saatavilla myös Suomessa. Laitetta jakelee esimerkiksi Sonera.

Edulliset pikkukoneet ovat lyöneet itsensä vahvasti läpi. Aiemmin tänä vuonna pikkukonetrendin aloittanut Asus arvioi myyvänsä vuoden loppuun mennessä viisi miljoonaa Eee PC -konetta. Asuksen mukaan myyntimäärät olisivat vielä korkeammat, mikäli pikkukoneiden akkujen ja näyttöjen saatavuusongelmat eivät olisi haitanneet laitteiden toimituksia.

Markkinatutkimusyhtiö Isupplin analyytikoiden mukaan pikkukoneiden ja kannettavien myynti vetää pc-myynnin reiluun kasvuun talouden tiukentuvista ennusteista huolimatta.

Tagit: Acer, Aspire
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös