Akkupulasta nousupaineita kannettavien hintaan
Tietokonevalmistajia ovat viime vuosina toistuvasti kiusanneet koneisiin asennetut kuumenevat akut. Nyt ongelmaksi ovat muodostuneet akut, jotka ovat kuumentuneet karrelle jo ennen koneisiin asentamista: tehtaiden palot ovat ajamassa suuria tietokonevalmistajia ikävään tilanteeseen. Akkupula nostaa kustannuksia ja näkyy ennen pitkää hinnoissakin.
Kannettavien tietokoneiden akuista uhkaa tulla pulaa. Suurimpana syynä tilanteeseen uutistoimisto Reutersin mukaan on maaliskuun alussa tapahtunut tulipalo LG Chemin akkutehtaalla Etelä-Koreassa. Korean toiseksi suurin akkuvalmistaja LG on valmistanut alihankintana akkuja useille merkeille.
Akkupula aiheuttaa korotuspaineita kannettavien tietokoneiden hintoihin, mikä ei valmistajia juuri naurata – kauppa ei muutenkaan käy toivotulla tavalla. Esimerkiksi Dell pyrkii pitämään koneiden hinnat ennallaan ja etsimään muita akkutoimittajia. Se on kuitenkin nostamassa irrallaan myytävien tarvikeakkujen hintoja.
Ei akkuja, ei koneita
HP on myös kertonut tekevänsä kaikkensa, jotta tilanne ei näkyisi asiakkaille tarjottavien tietokoneiden hinnoissa. Asiantuntijoiden mukaan hinnoittelua helpottaa se, että monien muiden komponenttien hinnat ovat laskussa. Esimerkiksi muistia saa nyt halvalla.
Hintapaineiden lisäksi pula akuista johtaa myös suoranaisiin toimitusvaikeuksiin. Monet suomalaiset ovat jo odotelleet, että saisivat käsiinsä Asuksen Eee PC:n. Yhtiön edustaja kertoi Tietokoneen toimittajalle Cebit-messuilla, että toimituksia Suomeen joudutaan odottamaan ehkäpä vuoden loppupuolelle.
LG:n ohella merkittäviä akkuvalmistajia ovat Panasonic ja Sony. Sonyn akut ovat viime vuosina tulleet tunnetuiksi lähinnä siitä, että moni tietokonevalmistaja joutui vaihtamaan suunnattomia määriä viallisia Sony-akkuja asiakkaidensa koneista.








