Alaikäiset saavat yhä ostettua K-18-pelejä
Suuri osa peleistä on tarkoitettu aikuisille, mitä taas kaikki vanhemmat eivät ymmärrä.
Väkivaltaisimmat ja muuten aikuisille tarkoitetut K-18-pelit kiinnostavat alaikäisiä lapsia ja nuoria, mutta niitä ei saisi myydä heille. Ikärajoja valvova Valtion elokuvatarkastamo (VET) ja pelialan yrityksiä edustava Figma-järjestö uskovat tekemiensä pistokoeostojen perusteella, että ikärajojen rikkominen on kaupoissa vähentynyt. Kokonaan se ei ole loppunut, ja tarvittaessa kauppoja voidaan viedä myös oikeuteen asti.
Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo sanoo, että K-18-pelien alaikäisille myymisen yleisyyttä on mahdoton arvioida. "Näyttää silti, että nuoret pystyvät ostamaan niitä melko helposti", hän arvioi.
Figman ja VET:n selvityksessä neljä 13–16-vuotiasta nuorta lähetettiin ostamaan K-18-pelejä Espoossa, Helsingissä ja Lappeenrannassa kolmena eri päivänä. Ostoyrityksiä kertyi 24 myymälässä yhteensä 35. Nuori onnistui ostamaan pelin joka neljännellä yrityksellä.
Tulos on lainkuuliaisuuden kannalta parempi kuin viime vuonna, jolloin alaikäinen sai ostettua K-18-pelin 43 prosentissa ostoyrityksiä.
Testatut kaupat olivat Anttila, Euromarket, Gamestop, Gigantti, K-Citymarket, Konsolinet, Prisma, Sokos, Stockmann ja Tilt.
Vanhempien tunnettava lastensa pelit
Matti Paloheimo sanoo, että parannettavaa riittää vielä. Hän muistuttaa, että alle 18-vuotiailta kielletyn pelin myyminen alaikäiselle on rikoslaissa sanktioitu teko. Siitä voidaan tuomita sakkoihin tai enintään puoleksi vuodeksi vankeuteen. Rangaistus on säädetty rikoslain 17 luvun 18 b -pykälässä (Kuvaohjelman laiton esittäminen tai levittäminen alaikäiselle).
"Kysymys on vakavasta asiasta. Vanhempi, jonka lapselle K-18-peli on myyty, voi tehdä asiasta rikosilmoituksen", hän muistuttaa.
Toistaiseksi lainvastaisesti toimivat kauppiaat ja myyjät ovat selvinneet vähällä. VET on jakanut huomautuksia ja valistanut kaupan alaa. Paloheimo sanoo, että linjaa saatetaan tiukentaa. "Rikosilmoituksen tekeminen voi tulla kyseeseen, jos paljastuu, että lainvastainen toiminta on jatkuvaa ja harkittua."
Paloheimo toteaa, että kauppojen ikärajojen noudattaminen ei yksin riitä. Tärkein vastuu on vanhemmilla, joiden on tiedettävä mitä lapset pelaavat. Pelejä haetaan laittomasti netistä ja kavereilta, ja jopa vanhemmat saattavat tietämättömyyttään ostaa lapselleen K-18-pelin.








