Alcatel-Lucentilta rfid-kitti taviksille
Alcatel-Lucent pyrkii kasvattamaan kiinnostusta lyhyen kantaman langatonta yhteystekniikkaa nfc:tä kohtaan tuomalla saataville Tikitag-palvelun, jonka avulla kuka tahansa pystyy luomaan radiotaajuista tunnistusta käyttäviä sovelluksia. Tikitagin Toon Coppensin mukaan kyseessä on ensimmäinen kuluttajille suunnattu rfid-palvelu.
Nfc (Near Field Communication) on yksi niistä tekniikoista, joiden läpimurtoa on odotettu pitkään ja toistaiseksi varsin turhaan. Rfid-tekniikkaan pohjautuva nfc on ollut esillä lähinnä pilottiprojekteissa, jotka ovat liittyneet muun muassa mobiilimaksamiseen.
Markkinoiden uskotaan kuitenkin kasvavan lähivuosina, kun nfc tulee matkapuhelinten vakio-ominaisuudeksi. Toistaiseksi puhelinvalmistajilla on valikoimissaan vain muutamia nfc-malleja, mutta esimerkiksi Strategy Analytics uskoo vuonna 2012 myytävän jo 250 miljoonaa nfc-puhelinta.
Käyntikortilla nettisivulle
Coppens kertoo Tikitag-palvelun yhdistävän esineet internetiin. Esimerkiksi käyntikorttiin voidaan liittää rfid-tarra, jota lukijalaitteelle vilauttamalla päästään suoraan yrityksen nettisivuille. Yksi tulevaisuuden skenaario on myös sellainen, jossa konserttia mainostavaa julistetta nfc-kännykällä koskettamalla voidaan ostaa liput kyseiseen tilaisuuteen.
Tikitagin aloituspakkaus maksaa 35 euroa ilman alv:tä, ja se sisältää lukijan sekä kymmenen rfid-tarraa. Lukija toimii sekä Mac- että Windows-ympäristössä.
Jos innostusta riittää, 25 tarran lisäpakkauksia voi hankkia Tikitagin verkkokaupasta 20 eurolla. Tarrat ovat myös ohjelmoitavissa uudelleen, sillä tieto siitä, mitä rfid-tarraa lukijalle näytettäessä halutaan tapahtuvan, majailee Tikitagin palvelimilla.
Tikitagin sivustolla on oma yhteisö ohjelmistokehittäjille, jotta palveluun saataisiin lisää hyödyllisiä sovelluksia. Tällä hetkellä julkisesti jaossa olevilla sovelluksilla voidaan muun muassa ottaa yhteys valitulle nettisivulle, soittaa Skype-puhelu, näyttää kuva Picasa-nettikuva-albumista ja ohjata Itunes-ohjelmaa. Sivustolla kerätään myös käyttäjien ideoita siitä, millaisiin sovelluksiin Tikitagia pitäisi voida käyttää.








