Alkoholi myyntiin maailman suurimmassa nettikaupassa

Amazon.com aloittaa viinimyynnin Yhdysvalloissa
Alkoholi myyntiin maailman suurimmassa nettikaupassa

Maailman suurin nettikauppa Amazon.com aloittaa alkoholin myynnin. Myynti aloitetaan jo lokakuussa ja listalla on aluksi yhdysvaltalaisia viinejä, kertovat viinialan lähteet.

Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan myynti koskee 26 Yhdysvaltojen osavaltiota. Ulkomaille, esimerkiksi Suomeen, ei viinejä ainakaan vielä myytäisi. Amazon.com ei itse kommentoi tietoja.

Viinin nettikauppa vasta aloittelee Yhdysvalloissa

Viinialan tutkimusyhtiö Stonebridge Research kertoo Reutersille, että Yhdysvaltojen viinikaupan koko on tällä hetkellä reilut 30 miljardia dollaria (noin 21 miljardia euroa). Tästä noin 2,8 miljardia dollaria (noin 2 miljardia euroa) syntyy viiniliikkeissä, viiniklubeissa ja vastaavissa erikoisliikkeissä. Erikoiskaupastakin vain 7 prosentin osuus myydään internetissä.

Syy viinin nettikaupan vähäisyyteen on lähinnä lainsäädäntö. Eri osavaltioissa on erilaisia lakeja ja määräyksiä alkoholijuomien nettimyyntiin ja kuljetukseen. Amazon pyrkii Reutersin mukaan välttämään näitä pulmia käyttämällä kuljetuksiinsa viinien jakeluun erikoistunutta yritystä.

Amazonin tulo viinien nettikauppaan voi lisätä sen suosiota merkittävästi.

Tagit: Viini
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös