Älykäs valotolppa ohjaa risteystä
Euroopassa 40 prosenttia loukkaantumiseen johtaneista kolareista sattuu risteysalueilla. Risteysajo on vaikeaa, koska siellä liikeradat kohtaavat ja ajamiseen käytettävissä oleva tila on rajattu. VTT kehittää ajoneuvoihin ja risteysalueille uutta ympäristön havainnointijärjestelmää.
Stereonäköön sekä laserskannaus- ja tutkapohjaisiin menetelmiin perustuvan järjestelmän tavoitteena on vähentää 80 prosenttia risteysalueilla tapahtuvista kolareista. Myös polttoaineen kulutuksen ja melun odotetaan vähenevän hankkeessa kehitettävän järjestelmän ansiosta, kun ohjaus mahdollistaa risteyksen käyttäjien tasaisemman ajon.
Kolmivuotisessa Intersafe2-projektissa kehitetään ajoneuvojen ja risteysten välille kommunikointikanavia, joilla mahdollistetaan kokonaisuutena toimiva riskien arviointi ja risteyksen käyttäjien varoittaminen. Lisäksi projektissa kehitetään uudenlaista liikenteen ohjauksen apuna käytettävää havainnointia, jolla järjestelmien tilannekuva liikenteestä paranee.
Kommunikointia moneen suuntaan
VTT:n osuutena hankkeessa on huolehtia risteysinfrastruktuurin puoleisesta havainnoinnista ja sen kehittämisestä. Kehitettäviin laitteistoihin kuuluu muun muassa älykäs liikennevalotolppa, jonka ohjaus huolehtii liikennevalojen lisäksi risteystä seuraavien eri mittalaitteiden tiedonkeruusta, päättelyistä ja kommunikoinnista muiden alueen älytolppien kanssa.
Ajoneuvojen ja jalankulkijoiden tunnistus, seuranta ja aikeiden ennakointi pyritään toteuttamaan laserskannereiden tuottaman mittatiedon perusteella. Tienpinnan liukkaus voidaan uuden järjestelmän avulla arvioida tietä tarkkailemalla eikä säästä päättelemällä, kuten se nykymenetelmin toteutetaan.
Monisuuntaisella kommunikoinnilla, jossa autot kommunikoivat keskenään sekä ajoneuvot ja risteys keskenään, ja nykyistä huomattavasti kehittyneemmillä havainnointimenetelmillä pystytään myös parantamaan riskiarvioiden tarkkuutta. Ensimmäisten kaupallisten tuotteiden markkinoille tuloa on väläytelty jopa vuodeksi 2012.








