AMD aloitti kolmiydin-Phenomien toimitukset
Prosessorivalmistaja AMD ilmoitti eilen että se aloittaa viimein kolmella suoritinytimellä varustettujen Phenom-prosessorien toimituksen laitevalmistajille. Kauppoihin uusiin suorittimiin perustuvat koneet ehtivät kevään aikana.
Toimitusten aloitus on suuri helpotus AMD:lle, sillä viime aikoina yhtiö on menettänyt markkinaosuuksia sekä Intelille että Nvidialle. Markkinaosuuden kaventumiseen prosessoripuolella on vaikuttanut suuresti viime vuoden lopussa havaitut ongelmat neljän ytimen Phenom-prosessoreissa.
AMD julkaisi kolmen ytimen Phenom-prosessorit virallisesti viime vuoden lopussa. Yhtiö ilmoitti tuolloin aloittavansa prosessorien toimituksen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Myöhästymisestä huolimatta uuteen prosessoriin perustuvia koneita on tulossa markkinoille kaikilta suurimmilta pc-valmistajilta. Esimerkiksi Dell ja HP ovat jo listanneet malleja www-sivuilleen.
AMD:n kolmen ytimen suorittimet ovat yhtiön mukaan edullisia, mutta yhden lisäytimen ansiosta ne tarjoavat lisätehoa tuplaydinsuorittimiin verrattuna. AMD:n esimerkin mukaan yksi ydin voidaan valjastaa esimerkiksi virustorjuntaohjelmalle, jolloin ohjelman käyttö ei syö tehoa normaalista työskentelystä.
Analyytikot uskovat, että AMD saa edullisilla uutuusprosessoreillaan parannettua laskusuuntaan kääntynyttä markkinaosuuttaan.








