AMD jakautuu kahtia

AMD suunnittelee, The Foundry Company hoitaa valmistuksen
AMD jakautuu kahtia

Talousvaikeuksissa pitkään paininut prosessorivalmistaja AMD jaetaan kahtia. Toisen, piirien kehitykseen ja suunnitteluun keskittyvän yrityksen nimenä säilyy tuttu AMD. Piirien teknisestä valmistuksesta ja monistuksesta vastaava yhtiö tunnetaan tästä eteenpäin nimellä The Foundry Company.

Ennakkohuhujen mukaan valmistuksesta tulevaisuudessa vastaavan The Foundry Companyn taustalla on roimasti Lähi-idästä peräisin olevaa öljyrahaa. Foundryn suurimmaksi omistajaksi nousee näet abudhabilainen ATIC-sijoitusyritys (Advanced Technology Investment Company). ATIC omistaa syntyvästä yhteisyrityksestä 55,6 prosentin enemmistöosuuden, AMD:n osuuden jäädessä 44,4 prosenttiin.

Uuden valmistusyhtiön toimitusjohtajaksi siirtyy AMD:n tuotantotiimin johtotehtävissä toiminut Doug Grose. Uusi yhtiö valmistaa prosessoreja AMD:n entisillä tehtailla, jotka lahjoitetaan perustetulle tuotantoyhtiölle kalustoineen. The Foundry Company aikoo myös jatkaa AMD:n suunnitelmia uuden, yli 1400 työntekijää työllistävän puolijohdetehtaan perustamisesta Amerikkaan, New Yorkin osavaltioon.

Kaupan myötä AMD pystyy keskittymään rauhassa prosessorien suunnitteluun. Pääomavaltaisen sirujen valmistuksen siirtyminen talon ulkopuolelle tarkoittaa kuitenkin sitä, että Foundry Companylle siirtyneet tehtaat saattavat tulevaisuudessa tuottaa myös kilpailevien yrityksien puolijohdetuotteita.

AMD:n yritysjärjestely ei tullut markkinoille yllätyksenä, sillä ennakkotietoja kaupasta vuoti julkisuuteen jo eilen. Aiemmin syksyllä myös AMD:n toimitusjohtaja Dirk Meyer vihjaili yhtiön suunnittelevan omien tehtaidensa myyntiä.

AMD jakautuu kahtia
Tagit: AMD
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös