AMD luopuu omista tehtaista
Talousvaikeuksissa painiva AMD aikoo luopua omista tuotantolaitoksistaan. Tulevaisuudessa AMD:n prosessorit valmistetaan todennäköisesti samoissa tehtaissa, jotka kuitenkin myydään puolijohteiden sopimusvalmistajille. Teoriassa nykyiset tehtaat saattavat siis tulevaisuudessa valmistaa myös kilpailevia prosessoreja.
Yhtiön päätöksestä kertoi Fortune-lehden haastattelussa AMD:n toimitusjohtaja Dirk Meyer. Tieto ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, sillä huhuja AMD:n aikeista valmistuksen ulkoistukseen on liikkunut jo pitkään.
Tehtaiden myyminen toisi pitkässä tappiokierteessä painineelle prosessorivalmistajalle kaivattuja varoja tuotekehittelyyn ja lainojen maksuun. AMD:n mukaan todelliseen tuotantoon perustuva valmistusmaksu tulee yhtiölle omia tehtaita edullisemmaksi myös pitkällä tähtäimellä.
Meyerin mukaan tuotantolaitosten myynnin aikataulut ovat vielä avoinna. Neuvotteluja asian tiimoilta käydään kuitenkin markkinahuhujen mukaan aktiivisesti jo nyt.
Tuotannon ulkoistus ei ole AMD:lle vierasta, sillä yhtiön näytönohjaimien grafiikkapiirit on valmistettu pitkään taiwanilaisen puolijohdejätti TSMC:n tuotantolinjoilla.








