AMD:n ensimmäinen neljännes pakkaselle
Prosessorivalmistaja AMD:n vaikeudet jatkuvat. Yhtiö julkaisi viime yönä Suomen aikaa tappiollisen ensimmäisen neljänneksen tuloksen. Vaikeudet eivät tulleet yllätyksenä, sillä yhtiö julkisti viime viikolla tulosvaroituksen ja ilmoitti massiivista irtisanomista.
AMD:n liikevaihto ensimmäisellä neljänneksellä oli 1,505 miljardia dollaria, eli noin 950 miljoonaa euroa. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna liikevaihto laski 22 prosenttia. Merkittävimpänä syynä liikevaihdon laskuun olivat viime joulukuussa ilmaantuneet ongelmat Phenom-prosessoreissa. Ongelmista johtuneen myöhästymisen takia yhtiö sai suorittimet markkinoille vasta tämän vuoden toisen neljänneksen aikana.
AMD teki ensimmäisen neljänneksen aikana 358 miljoonan dollarin (225 miljoona euroa) nettotappiot. Tulosjulkaisun yhteydessä yhtiön pääjohtaja Hector Ruiz lupasi sijoittajille, että AMD aloittaa rankan kulujen karsimisen ja lakkauttaa kannattamatonta liiketoimintaa.
Ensimmäiset kulujen karsimiset AMD on jo aloittanut, sillä yhtiö ilmoitti viikko sitten antavansa potkut joka kymmenennelle työntekijälle vuoden loppuun mennessä. Ensimmäinen irtisanomisaalto julkaistiin tällä viikolla.
AMD:n pahimmat kilpailijat Intel ja Nvidia ovat hyötyneet yhtiön vaikeuksista. Intel julkisti tällä viikolla ennätysliikevaihdon ensimmäiseltä neljännekseltä.








