AMD:n huhutaan valmistelevan kilpailijaa Atomeille

Pikkukoneiden kasvavat markkinat kiinnostavat
AMD:n huhutaan valmistelevan kilpailijaa Atomeille Turion oli AMD:n ensimmäinen yritys erityisesti kannettavien suuntaan.

Kulovalkean tavoin leviävien huhujen mukaan AMD valmistelee kaikessa hiljaisuudessa kilpailijaa Intelin Atom-prosessorille. Intelin Atom-perheen prosessorit ovat halpoina ja vähävirtaisina olleet erityisen suosittuja edullisissa pikkukannettavissa.

Intelin pahimmalla kilpailijalla AMD:llä ei ole tällä hetkellä kilpailukykyistä suoritinperhettä Intelin Atomeita vastaan. Nettilehti Techconnectin kuulemien huhujen mukaan yhtiö olisi kuitenkin kiivaasti kehittelemässä kilpailijaa pikkukoneiden edulliseksi suorittimeksi.

Huhujen mukaan kehitteillä oleva, vielä nimeämätön prosessori olisi 64-bittinen, ja toimisi noin gigahertsin kellotaajuudella. Prosessori käyttäisi tietojen mukaan uutta K8-ydintä ja tuottaisi lämpöä vain noin kahdeksan watin teholla. Suoritin valmistettaisiin ainakin aluksi 65 nanometrin prosessilla, sillä AMD:llä on edelleen ongelmia siirtymisessä uuteen 45 nanometrin tekniikkaan.

AMD ei ole kommentoinut vellovia huhuja millään tavalla. Analyytikoiden mukaan tieto on kuitenkin luultavasti totta, sillä hurjaa vauhtia kasvavat pikkukonemarkkinat kiinnostavat varmasti myös AMD:tä.

Intelin lisäksi ainoastaan Vialla on tällä hetkellä tarjota vähävirtaisia prosessoreja edullisiin pikkukoneisiin.

Tagit: AMD, Atom, Turion
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös