Apple myynyt 200 miljoonaa tv-sarjaa - teräväpiirto yllätti

Apple kertoo Itunesin luvuista:
Apple myynyt 200 miljoonaa tv-sarjaa - teräväpiirto yllätti

Apple kertoo, että televisiosarjojen myynti Itunes-nettikaupassa on kasvanut hurjiin lukemiin. Tämä on mielenkiintoista erityisesti siksi, että tarjolla on myös ilmaista sisältöä. Television katselu näyttää yhä enemmän laajenevan nettiin, joskin jalat on hyvä pitää tukevasti maassa.

Apple kertoo, että se on myynyt nyt yhteensä 200 miljoona tv-sarjaa Itunes-kaupassa. Apple aloitti tv-sarjojen nettimyynnin kolmisen vuotta sitten, ja viime aikoina kaupan merkitys näyttää kasvaneen reippaasti.

Teräväpiirto lähti vetämään vauhdilla

Yhtiö kertoo, että Itunesiin on taas saatu mukaan kaikki Yhdysvaltojen neljä suurta televisioyhtiötä. Mukana ovat ABC, CBS, Fox ja NBC. Uutta on se, että kaikki neljä tarjoavat nyt myös teräväpiirtosarjoja Itunesin kautta.

Teräväpiirtomyynti on Applen mukaan lähtenyt vetämään mainiosti. Tv-sarjojen teräväpiirtoversiot julkistettiin vain noin kuukausi sitten, mutta miljoonan ladatun sarjan raja on jo rikottu.

Maksajia riittää - mutta rahavirrat pieniä

Applen hinnat tv-sarjoille Yhdysvalloissa ovat 1,99 dollaria tavallisesta sarjasta ja 2,99 dollaria teräväpiirtosarjasta. Näillä hinnoilla tv-sarjoilla on siis tienattu muutamia satoja miljoonia dollareita.

Maksullisten tv-ohjelmien menestys on mielenkiintoista, sillä Yhdysvalloissa on tarjolla runsaasti myös vastaavaa ilmaista sisältöä esimerkiksi televisiokanavien omista palveluista. Maksuvalmiutta siis selvästi on.

Toisaalta televisiomainonnan kohdalla puhutaan satojen miljoonien sijasta kymmenien miljardien dollarien liiketoiminnasta. Tv-sarjojen myynti on siis varsin pieni osa tv-markkinoita.

Tagit: Apple, Itunes, Tv
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös