Apple on ykkönen Euroopan kouluissa

Macien suosio kouluissa kasvussa
Apple on ykkönen Euroopan kouluissa

Applen myynti on voimakkaassa kasvussa kouluissa ja oppilaitoksissa. Gartnerin mukaan Applen markkinaosuus nousi Euroopan oppilaitosmarkkinoilla vuoden toisella neljänneksellä 19,2 prosenttiin. Markkinaosuus on noussut kahdessa vuodessa yli neljänneksellä.

Apple on pitänyt ykköstilaa Euroopan oppilaitosmarkkinoilla tietokoneissa ja palvelimissa
jo kaksi vuotta peräkkäin. Nyt Apple on noussut ykköseksi myös Isossa-Britanniassa, jossa Apple ohitti Dellin 17,3 prosentin markkinaosuudella. Apple on onnistunut nostamaan myyntiä kannettavien lisäksi myös myös pöytätietokoneissa, joiden myynti on kääntynyt muilla tietokonevalmistajilla laskuun.

Applen oppilaitosmyynti kasvoi maailmanlaajuisesti 25 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä kaikkien aikojen ennätyslukemiin. USA:ssa Apple on edelleen Dellin jälkeen oppilaitosmarkkinoiden kakkonen, mutta kannettavien tietokoneiden myynnissä Apple nousi markkinajohtajaksi jo viime vuonna.

Apple on menestynyt USA:ssa jo pitkään laajoissa koulupiirien kehittämishankkeissa, joissa jokaiselle oppilaalle on hankittu kannettava tietokone. Hiljattain Natronan piirikunta Wyomingin osavaltiossa päätti hankkia 3000 Macintoshia koululaisille.

Tagit: Apple, Koulu, Mac
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös