Asiantuntijat kritisoivat Nvidian mallimerkintöjä
Nvidia on paljastanut suunnitelmia tulevista näytönohjaimistaan. Mallisto kasvaa usealla uudella mallilla. Aktiiviselle harrastajalle valinnanvaraa on entistä enemmän, mutta lukuisien mallien vertailu on kohta satunnaiselle käyttäjälle mahdotonta.
Pelaajille Nvidia julkaisee heinäkuussa nopeat Geforce 9900 GTX- GTS-mallit. Yhtiön mukaan uudet mallit korvaavat kevään aikana julkaistut Geforce 9800 GX2- ja GTX -kortit. Nvidia ilmoitti myös peruuttavansa Geforce 9800 GTS -piirin kehityksen. Syyksi paljastettiin jo nykyisellään laaja valikoima tehokäyttöön tarkoitettuja piirejä.
Tarkempia tietoja uusien ohjaimien teknisistä tiedoista ei vielä ole kerrottu. Uutuuskortit perustuvat kuitenkin Nvidian uuteen GT200-piiriin, jonka pitäisi olla aiempaa G92-piiriä nopeampi. Näytönohjainvalmistajien mukaan GT200-piiri on aiheuttanut Nvidialle ongelmia suuren virrankulutuksen vuoksi.
Nimisekoilu johtaa harhaan
Edullisempaan hintaluokkaan Nvidia julkaisee Geforce 9600 GSO -mallin. Kyseessä ei kuitenkaan ole kovin mullistava uutuus, vaan ainoastaan uudelleen nimetty versio aiemmin julkaistusta 8800 GS -piiristä.
Kesän aikana yhtiö suunnittelee julkaisevansa myös useita muita kevyempään käyttöön tarkoitettuja näytönohjaimia. Tehokkuuden sijasta niissä on keskitytty kilpailukykyiseen hintaan. Geforce 9500 GT, 9500 GS ja 9300 GS -mallit ilmestyvät markkinoille kesän aikana.
Asiantuntijat ovat jo aiemmin kritisoineet Nvidiaa voimakkaasti tuotteiden nimeämisestä. Normaalin kuluttajan on erittäin vaikea selvittää tuotteiden keskinäinen paremmuusjärjestys, sillä suurempi mallinumero ei aina tarkoita nopeampaa korttia. Myös mystiset GSO, GS, GT, GTX, GTS ja GX2 -lyhenteet vaikeuttavat tehokkaasti tuotteiden vertailua.








