Asuksen pikkukone tuntee kosketuksen
Taiwanilainen pc-valmistaja Asus on ilmoittanut, että se lisää kosketusnäytön seuraavan sukupolven Eee PC -koneisiin. Kosketusnäytöstä on liikkunut huhuja jo pitkään, mutta aiemmin Asus on sitkeästi kieltäytynyt kommentoimasta huhuja. Arviot saivat viimein vahvistuksen, kun yhtiön toimitusjohtaja Kevin Lin ilmoitti asiasta yhtiön tiedotteessa.
Seuraavan sukupolven Eee PC:n kosketusnäyttö on kooltaan 8,9 tuumaa. Koneessa on gigatavun verran keskusmuistia ja 20 gigatavun tallennustila. Uusi Eee PC on saatavilla Linuxin lisäksi myös Windows XP -käyttöjärjestelmällä. Hintaa koneella on noin 500 dollaria (350 euroa).
Asus lupaa uutta konetta markkinoilla vuoden toisella neljänneksellä, eli viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Laitteen saatavuus on kuitenkin arvoitus, sillä Asus ei ole saanut toimitettua Suomen markkinoille edes viime vuonna julkistettua Eee PC:n ensimmäistä versiota. Yhtiö on kuitenkin ilmoittanut, että se pyrkii ratkaisemaan koneen toimituksia vaikeuttavat akkujen saatavuusongelmat ennen uuden mallin julkistusta.
Analyytikoiden mukaan Asuksen ilmoittama kosketusnäyttö on loistava tapa erottua markkinoille ilmestyneistä Eee-klooneista. Kilpailu pienten ja edullisten tietokoneiden markkinoilla on tiukka, sillä kaikki merkittävimmät valmistajat ovat tuomassa markkinoille omaa pikkukonettaan.








