Asus julkaisee pikkukoneestaan juppimallin
Asus on tuomassa kesällä markkinoille uuden version suositusta Eee PC -pikkukannettavastaan. Markkinalähteiden mukaan yhtiö suunnittelee uuden Eee Pc 901 -mallin julkaisua erottautuakseen markkinoille ilmestyneistä kilpailijoista.
Julkisuuteen vuotaneiden suunnitelmien mukaan Asus aikoo julkaista uuden 901-mallin kesäkuun alussa. Laite perustuu Asuksen 900-mallissakin käyttämiin Intelin vähävirtaisiin Atom-prosessoreihin. Uusi versio käyttää myös aiemmista malleista tuttua 8,9-tuumaista näyttöä.
Teknisesti uusi malli ei siis juuri eroa loppukevään aikana julkistetusta 900-mallista. Suurimmat uutuudet liittyvän sisäänrakennettuun bluetooth-piiriin sekä tyylikkäiden metalliosien käyttöön koneen ulkokuoressa. Laite ilmestyy markkinoille Linux- ja Windows XP-versioina.
Hinnaksi Eee PC 901 -mallille kaavaillaan noin 650 dollaria, eli noin 420 euroa. Analyytikoiden mukaan uusi, hieman hintavampi ja esteettisesti miellyttävä malli saattaa osoittautua menestykseksi.
Asiantuntijat kuitenkin muistuttavat myös kiristyvästä kilpailusta. Esimerkiksi suuremmalla näytöllä varustettu MSI:n Wind-kone ilmestyy markkinoille kesäkuun alussa. Sen hinta on noin 70 euroa Eee Pc 901-mallia edullisempi.








