Asus: viisi miljoonaa Eee PC:tä tänä vuonna

Myynti kaksinkertaistuu toisella neljänneksellä
Asus: viisi miljoonaa Eee PC:tä tänä vuonna

Asus uskoo tuplaavansa Eee PC -tietokoneensa myynnin tämä vuoden toisella neljänneksellä. Yhtiö luottaa voimakkaasti uuden 8,9-tuuman näytöllä varustetun Eee PC 900 -mallin myyntiin. Suomeen pienemmät ensimmäisen polven Eee PC:t ehtivät kesällä.

Asus toimitti tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana yli 700 000 Eee-pikkukonetta. Toisen neljänneksen aikana yhtiö odottaa myynnin kasvavan jopa 1,3 miljoonaan koneeseen. Uuden mallin lisäksi myyntiä vauhdittaa myös mahdollisuus valita tietokoneen käyttöjärjestelmäksi peruskäyttäjille Linuxia tutumpi Windows XP.

Tämän vuoden aikana Asuksen tavoite on toimittaa viisi miljoonaa pikkukonetta. Analyytikoiden mukaan tavoite toteutuu kirkkaasti, sillä yhtiö on onnistunut säilyttämään markkinaosuutensa kiihtyvästä kilpailusta huolimatta.

Eee PC -koneista ilmestyy vuoden lopussa myös uusia malleja. Edullisuuden lisäksi niillä pyritään vastaamaan tiettyjen kohderyhmien erikoistarpeisiin. Tarkempia tietoja tulevista malleista ei ole vielä kerrottu, mutta asiantuntijoiden mukaan ominaisuuslistalla voisi olla ainakin parannettu akkukesto ja paremmat datayhteydet liikkuville matkakäyttäjille.

Asuksen ensimmäisen Eee PC -kone ilmestyi markkinoille viime vuonna. Laitteen pieni koko ja erittäin edullinen hinta nostivat sen myynnin pilviin. Eee PC on saanut muutaman kuukauden aikana kymmeniä kilpailijoita.

Tagit: Eee PC
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös