Avoimen koodin kiistat hiertävät Mysql:ää

Monty Widenius yrittää neuvotella jatkoa
Avoimen koodin kiistat hiertävät Mysql:ää Monty kertoo yhä etsivänsä ratkaisua siihen, että voisi jatkaa töissä Sunissa Mysql:n parissa.

Mysql:n toinen perustaja Michael "Monty" Widenius saattaa jättää Sunin, joka alkuvuodesta osti Mysql:n. Monty kertoo Tietokoneelle, että ratkaisua erimielisyyksiin yritetään yhä löytää. Monty haluaisi enemmän ja nopeampia panostuksia avoimen koodin yhteisön tukemiseen.

Huhut saivat vettä myllyyn viime viikolla, kun Mysql:n yhteisösuhteista vastaava johtaja Kaj Ärnö kirjoitti blogissaan Montyn harkitsevan eroamista yhtenä vaihtoehtona.

Ratkaisua ei kuitenkaan lyöty lukkoon. Montyn ja Mysql:n jatkamista neuvotteluista kertoi ensimmäisenä Tietoviikko perjantaina.

"Parhaillaan selvitämme, mitä voisin tehdä Sunin sisällä. Se on vielä auki. Asia selviää viikon kuluessa", toteaa Widenius Tietokone-lehdelle ja korostaa, että mitään lopullista ei ole päätetty.

Aiemmin Monty on osallistunut tiiviisti Mysql-tietokantapalvelimen kehitykseen. "Ongelma on se, etten ole tehnyt sitä yhdeksään kuukauteen. Olen ollut eri tehtävissä Sunissa."

Monty haluaa panostaa kehitysyhteisöön

Vielä toukokuun alussa Monty kertoi innoissaan Mysql:n uudistuksista uusissa 5.1- ja 6.0-versioissa. Montyn intohimo on ollut tietokantapalvelimen parantaminen ja avoimen lähdekoodin kehitysyhteisön tukeminen.

Kaj Ärnö vihjaa blogissaan, että kyse olisi siitä, kuinka kehitystyötä tehdään eri tavalla isossa yrityksessä kuin pienessä yhtiössä. Montyn mukaan erimielisyyttä on ollut tietokannan avoimen yhteisön ympärillä.

"Mielestäni open source -yhteisön kehitys ei ole kohdallaan Mysql:n sisällä. Yritän korjata sen. Asiat eivät tapahdu tarpeeksi nopeasti, mutta yritän yhä etsiä ratkaisua Sunin sisällä."

Sun on luvannut puolustaa Mysql:n avoimuutta. Toukokuussa Widenius sanoi Tietokone-lehden haastattelussa, että Mysql:n ja Sunin kauppa suorastaan pelasti tietokannan avoimuuden.

Tagit: Mysql, Sun
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös