Belgian lehdet vaativat Googlelta 53 miljoonaa
Kaikki eivät pidä Googlen News-palvelusta, joka kerää tiedotusvälineiden uutisia yhteen palveluun. Belgialaisia lehtiä edustava yhteenliittymä on haastanut Googlen oikeuteen, ja vaatii 53 miljoonan euron vahingonkorvauksia. Vaade ei ole aivan kevyt asia, sillä belgialaislehdet ovat voittaneet Googlen aiemmissa riidoissa.
Aiemmissa oikeusriidoissa on ratkottu sitä, onko Googlella ollut oikeutta hakea luvatta uutisotsikoita ja katkelmia Belgiassa ilmestyvien lehtien nettisivuilta. Google hakee katkelmia automaattisesti Google News -palveluunsa. Oikeus on ratkonut asian aiemmin belgialaislehtien hyväksi ja Google on hävinnyt.
Kiistoja Google Newsin ja mediayhtiöiden välillä on käyty vuosia. Lehtitalot valittavat, että Google syö mainostuloja käyttämällä heidän sisältöjään. Google taas muistuttaa, että uutissivusto ohjaa mediayhtiöiden sivustoille lukijoita.
Googlelle pikku raha, mutta iso asia
Nyt lehdet haluavat asiasta kunnon vahingonkorvaukset. Korvauksia pitäisi niiden mukaan saada 32,8-49,2 miljoonaa euroa. Tämän päälle tulisi vielä erillinen 4 miljoonan euron korvausmaksu. Pahimmillaan Google joutuisi siis maksamaan korvauksia lehdille 53,2 miljoonaa euroa.
Jos oikeus asettuisi lehtien kannalle, olisi kyseessä merkittävä takaisku Googlelle. Itse 53 miljoonan euron rahasumma olisi Googlelle pikku juttu, mutta korvaussummat saattaisivat innostaa muita vastaaviin oikeusvaateisiin eri puolilla maailmaa. Lisäksi Google voisi joutua tekemään muutoksia palveluihinsa.








