Bill Gates jää eläkkeelle

Microsoftin perustaja keskittyy hyväntekeväisyyteen
Bill Gates jää eläkkeelle

Microsoftin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Bill Gates, 52, jää tästä päivästä alkaen eläkkeelle Microsoftista ja keskittyy vaimonsa Melinda Gatesin kanssa perustamansa säätiön pyörittämiseen. Gates on tyytyväinen ohjelmistoyhtiön kehitykseen yli 30 vuoden ajalta.

Gates perusti Microsoftin 33 vuotta sitten vuonna 1975 ja kasvatti siitä maailman suurimman ohjelmistoyhtiön.

"Olemme saavuttaneet sen, mitä halusin Microsoftista tulevan", sanoi Bill Gates Reutersille.

Gatesin 8,7 prosentin Microsoftin omistuksen arvo on noin 23 miljardia dollaria (15 miljardia euroa). Omaisuutta hänelle on kertynyt kaikkiaan noin 58 miljardia dollaria (noin 37 miljardia euroa), josta Gates on ilmoittanut antavansa suurimman osan hyväntekeväisyyteen.

Vuonna 2000 perustettu Bill and Melinda Gates Foundation on asettanut tavoitteekseen auttaa muun muassa kehitysmaiden terveydenhuollossa ja talouden kehittämisessä.

Gates pitää viimeisenä päivänään 90 000 työntekijälleen puheen yhdessä Microsoftin pääjohtajan Steve Ballmerin kanssa. Henkilökunta pääsee katsomaan sen webcast-lähetyksen kautta.

Steve Ballmer oli jo Gatesin opiskelukaveri, ja hänestä tuli Microsoftin pääjohtaja vuonna 2000.

Gates jatkaa yhä Microsoftin osa-aikaisena hallituksen jäsenenä. Hänen tehtävänsä Microsoftin arkkitehtuureista vastaavana johtajana on ottanut Ray Ozzie, joka tuli Microsoftiin vuonna 2005. Hänet tunnetaan keskeisenä Lotus Notesin kehittäjänä. Nykyisin IBM omistaa Lotus-ohjelmistot ja kilpailee niillä Microsoftin kanssa.

Microsoftin tutkimuksesta ja strategiasta vastaa Craig Mundie.

Suomessa Bill Gates vieraili vuonna 1998 helmikuun 5. päivä puhumassa yritysjohtajille suunnatussa seminaarissa.

Ohjelmistobisnes muutosten edessä

Bill Gates jättää Microsoftin murroksen aikaan. Perinteiset Windows-sovellukset ovat saaneet haastajakseen web-pohjaiset sovellukset ja -palvelut. Microsoft ei ole vienyt toimisto- ja työryhmäohjelmistojaan kovin voimakkaasti webiin, vaan puolustaa yhä perinteistä asennettavien ohjelmistojen mallia.

Windows Vista ei myöskään ole levinnyt yrityksiin yhtiön toiveiden mukaisesti. Applen Macit ja Linuxit ovat ainakin tiedotusvälineissä entistä vahvemmin Windowsin haastajia, ja Apple ja Mac ovat varsinkin USA:ssa kasvattaneet osuuttaan kannettavien markkinoilla.

Yritykset taas ovat siirtymässä ohjelmistolisenssien hankkimisesta ylläpidettyihin palveluihin. Microsoftissa on pidetty kehitystä myönteisenä, koska se takaa ohjelmistoista vakaan tulovirran.

Bill Gates jää eläkkeelle Bill Gates seuraajineen, vasemmalta alkaen tutkimus- ja strategiajohtaja Craig Mundie, johtava ohjelmistoarkkitehti Ray Ozzie ja pääjohtaja Steve Ballmer.
Bill Gates jää eläkkeelle Bill Gates seuraajineen, vasemmalta alkaen tutkimus- ja strategiajohtaja Craig Mundie, johtava ohjelmistoarkkitehti Ray Ozzie ja pääjohtaja Steve Ballmer.
Tagit: Bill Gates
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös