Bill Gates mainostaa Vistaa kenkäkaupassa - tv-katsojat ihmeissään
Applen PC vastaan Mac -mainokset ovat jo klassikko. Nyt Microsoft on käynnistänyt jättimäisen 300 miljoonan dollarin vastaiskunsa. Microsoftin mainoksessa Bill Gates sovittaa halpoja kenkiä Jerry Seinfeldin kanssa alavireiseen sävyyn, eikä kumpikaan puhu mitään Vistasta. Reaktiot ovat lähinnä hämmentyneitä.
Microsoftin uusi mainos löytyy esimerkiksi Youtubesta (mainosvideo). Siinä Jerry Seinfeld näkee Bill Gatesin sovittamassa kenkiä halpakaupassa, ja menee auttamaan häntä. Kaksikko jutustelee aikansa, ja vasta mainoksen aivan lopussa on pieni viittaus tietokoneisiin - ei kuitenkaan mitään Vistasta.
Vista-sanomaa julki, mutta miten?
Microsoft on valittanut, että sen sanomaa Vistan ominaisuuksista ja eduista ei ole saatu kunnolla läpi. Vistan imagoa ovat vahingoittaneet Applen Mac-mainokset, joissa pc-hahmo kuvataan vanhahtaneeksi, tylsäksi ja ongelmaiseksi.
Microsoft haluaa poikkeuksellisen suurella 300 miljoonan dollarin (noin 200 miljoonaa euroa) mainoskampanjalla kertoa omaa tarinaansa Vistan eduista. Tätä taustaa vasten Microsoftin mainonta on herättänyt ihmetystä. Ensimmäisessä mainoksessa Microsoftin sanomaan viitataan vain lyhyesti ja hyvin epäsuorasti.
Microsoftin mainoskampanja on pitkä ja moniulotteinen, joten sanoma saattaa jatkossa kirkastua.








