Blogilistan uudistus nostatti kapinan
Sanoma Digitalin taannoin ostaman Blogilista.fi-palvelun uudistustyö on nostattanut osan suomalaisbloggaajista takajaloilleen. Suomalaisblogeja listaavan palvelun ominaisuuksien tökkiminen on herättänyt närää bloginsa listalle ilmoittaneiden käyttäjien parissa jo usean viikon ajan.
Vielä enemmän närkästystä on nyt herättänyt uudistuksen yhteydessä uusitun käyttöehtosopimuksen tekijänoikeuksia koskeva kohta. Uuden sopimuksen mukaan palveluntarjoajalla eli Sanoma Digitalilla on "oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa."
Bloggaajat ovat tulkinneet sopimuksen kohtaa muun muassa niin, että Sanoma Digital ja sen emokonserni Sanomawsoy voisivat sopimuksen nojalla julkaista uudelleen Blogilistalle rekisteröityneiden bloggaajien tekstiä ja kuvia halunsa mukaan. Hämmennystä ei ole helpottanut se, että Blogilistan kehittäjät eivät ole tähän asti julkisesti kommentoineet käyttöehtosopimusta ja siitä esitettyjä kysymyksiä.
Blogilista.fi:n tuottajan Tuomas Hautalan mukaan huomiota herättäneen kohdan tarkoitus ei ole riistää Blogilistalle rekisteröityneiden bloggaajien tekijänoikeutta tuotoksiinsa. "Tekijänoikeus blogeihin ja niiden sisältöön säilyy niiden kirjoittajilla, joten blogisisältöjen myymiseen tai niillä mainostamiseen ei Digitalilla (tai muilla) ole mitään oikeutta", Hautala kirjoittaa tänään Blogilistan Jaiku-kanavalla.
"Tuo kohta on laadittu sitä varten, että blogilista voi halutessaan tarjota muille tahoille dataa esimerkiksi siitä, mistä blogeissa kirjoitetaan - sekä linkittää erilaisissa koosteissa blogisisältöön. Sisältöjen käyttöön sellaisenaan ei blogilistalla luonnollisesti ole oikeutta", Hautala jatkaa.
Hautala lupaa myös selventää käyttöehtojen kiistanalaista kohtaa Blogilista.fi-palvelussa.
Sanoma Digital on Tietokone-lehteä julkaisevan Sanoma Magazines Finlandin tavoin osa Sanomawsoy-konsernia.








