Blu-ray-myynti kasvaa voimakkaasti Suomessa – vielä vaatimatonta
Myydyimmät bd-nimikkeet tammi–syyskuussa ovat olleet kansainvälisiä hittielokuvia: 1. I Am Legend, 2. Ratatouille, 3. Rogue Assassin (tv), 4. National Treasure 2 ja 5. Sweeney Todd
Uusien blu-ray-elokuvien myynti tammi–syyskuussa on yli kuusinkertaistunut viime vuoteen nähden. Blu-ray-elokuvia on myyty vajaat 113 000 kappaletta, kun viime vuonna myyntiä kertyi reilut 15 000 kappaletta samassa ajassa. Elokuvien ja tv-sarjojen myynti dvd:llä kasvaa myös kappalemääräisesti, mutta niistä kertyvät tulot laskevat.
Suomen elokuvatoimistojen liitto (SEL ry) on arvioinut bd- ja dvd-elokuvien myyntiä rahassa ja kappalemäärissä laskettuna tammi–syyskuussa 2008.
Sen sijaan dvd-elokuvien myynti kasvoi enää noin neljä prosenttia 7,8 miljoonasta 8,1 miljoonaan. Rahassa laskettuna myynnin arvo putosi lähes 48 miljoonasta eurosta vajaaseen 46 miljoonaan euroon, eli elokuvia myytiin aiempaa edullisemmin.
Elokuva-ala arvioi, että tänä vuonna myydään noin 12 miljoonaa dvd-elokuvaa, suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Euromääräisesti myynnin arvioidaan laskevan 6–7 prosenttia, koska kuluttajat ostavat entistä enemmän tarjoushintaisia elokuvia.
Tallenteiden kokonaisliikevaihto ylipäätään laski noin 1,8 prosenttia noin 55 miljoonaan euroon. Tästä dvd-elokuvien osuus oli vielä 97 prosenttia. Uudet hd-dvd-elokuvat jäivät lyhyeksi ilmiöksi, ja blu-ray-elokuvien osuus on kovasta kasvusta huolimatta vielä hyvin pieni.
Myynti lähti kasvuun lähes nollasta, koska blu-ray:n ja hd-dvd:n välinen formaattisota ratkesi.
Viime vuonna hd-dvd-elokuvia myytiin Suomessa hieman alle 18 000, kun samaan aikaan blu-ray-elokuvia myytiin noin 49 000 kappaletta. Vuokraaminen on bd-elokuvissa vielä selvästi vähäisempää, sillä vuokrauskertoja on tilastoitu vain reilut 1700. Todellinen määrä lienee jonkin verran suurempi, sillä tilastot eivät ole vielä tarkkoja. Tänä vuonna hd-dvd-elokuvien myyntiä ei enää tilastoitu.
Elokuvayhtiöt: Piratismi yhtä suurta kuin laillinen myynti
Elokuvayhtiöiden järjestön Filmikamarin hallituksen jäsen Leif Lindblad Warner Brothers Entertainmentista sanoo, että Suomessa arvioidaan kopioitavan laittomasti suunnilleen saman verran elokuvia kuin laillisesti myydään. "Piratismi on alan suurin ongelma", hän toteaa.
Lindblad uskoo, että blu-ray-elokuvien osuus edelleen kasvaa, mutta nyt kasvua hillitsee tiukentunut taloustilanne. Kuluttajat eivät välttämättä raski ostaa vähintään 300 euroa maksavaa bd-soitinta, koska dvd-elokuvienkin kuvanlaatu riittää useimmille. Hän arvioi, että suurin soitinkanta muodostuu Playstation 3 -konsoleista.
Myyntiarviot perustuvat SEL:n jäsenien toimittamiin lukuihin. Jäseniä ovat suurimmat elokuvayhtiöt ja elokuvien jakelijat, eli Finnkino, FS Film, Future Film, Nordisk Film, Pan Vision Publishing, Paramount Home Entertainment, Sandrew Metronome Distribution, Scanbox Entertainment ,Universal Pictures, Walt Disney Studios Home Entertainment ja Warner Home Video.
Blu-ray-soittimet maksavat yhä alkaen 300 euroa, ja elokuvatkin uutena 30 euroa. Blu-ray-myynnin ja -vuokrausten osuus olikin Suomessa vasta noin 1,3 prosenttia elokuvien myynnistä ja vuokrauksesta tammikuusta syyskuun loppuun asti.
Blu-ray-soittimet maksavat yhä alkaen 300 euroa, ja elokuvatkin uutena 30 euroa. Blu-ray-myynnin ja -vuokrausten osuus olikin Suomessa vasta noin 1,3 prosenttia elokuvien myynnistä ja vuokrauksesta tammikuusta syyskuun loppuun asti.








