Blu-ray-yllätys: myynti laski - hinnat nousivat
Elokuvayhtiöt ja laitevalmistajat toivoivat, että dvd-levyjen seuraajan blu-rayn myynti lähtisi reiluun nousuun, kun teräväpiirtolevyjen formaattisotaan saatiin viimein ratkaisu. Yllättäen onkin käynyt päinvastoin. Blu-ray-laitteiden myynti laski helmikuussa roimasti. Takapakkiin on parikin ikävää, mutta selkeää syytä.
Teräväpiirtolevyjen formaattisota ratkesi blu-rayn voittoon helmikuussa. Yhdysvaltojen myyntiluvuissa kävi kuitenkin niin, että blu-ray-soitinten myynti laski tammikuusta helmikuuhun 40 prosenttia.
Tämä melkoinen pudotus ei korjaantunut maaliskuussa. Myyntimäärä nousi helmikuusta vaivaiset 2 prosenttia, kertoo markkinatutkija NDP.
Sota loppui - hinnat nousevat
Erikoinen käänne näyttäisi olevan kahden tekijän yhdistelmä. Ensinnäkin blu-ray-soitinten hinnat nousivat alkuvuonna selvästi. Kun viime vuoden lopun markkinoilla keskihinta oli NDP:n mukaan noin 300 dollaria (noin 190 euroa), nousi keskihinta maaliskuussa jo noin 400 dollariin (noin 250 euroa).
Hintojen nousu näyttää olevan seurausta formaattisodan päättymisestä. Hd-dvd- ja blu-ray-leirit taistelivat loppuvuonna kiivaasti formaattien suosiosta, ja laitehinnat laskettiin käytännössä tappiolukemiin. Kun taisto loppui, loppuivat myös alennukset.
Hintojen nousua voimistaa toinen ilmiö, joka on vaikeampi voittaa. Kuluttajat tuntuvat olevan tyytyväisiä dvd-elokuvien laatuun. Blu-rayn tuomaa teräväpiirtotarkkuutta ei vielä kaivata, joten hankintoja lykätään, kun hinnat nousevat.








