Bluetoothin virrankulutus pienenee

CSR demosi ultrapihiä piiriä
Bluetoothin virrankulutus pienenee

Englantilainen Cambridge Silicon Radio on ensimmäistä kertaa demonnut bluetooht-piiriä, joka tukee myös uusia ulp-määrityksiä (ultra low power). Vanhaan bluetoothiin verrattuna piirin tehonkulutus putosi noin kymmenesosaan.

Bluetoothin vähävirtainen versio perustuu Nokian tutkimuslaitoksen syksyllä 2006 esittelemään Wibree-tekniikkaan. Viime kesänä Wibree liitettiin osaksi bluetooth-standardointia ja siitä ryhdyttiin kehittämään tekniikan vähävirtaisinta versiota.

Ulp-piirejä ei kuitenkaan toistaiseksi ole esitelty. CSR esitteli oman sirunsa lääketieteen konferenssissa Luxemburgissa. Demon piirillä oli kaksi erillistä sirua, toinen perinteisiin bluetooth-yhteyksiin ja toinen ulp-linkkeihin.

Yhtiön mukaan ulp-piiri kykenee luomaan yhteyden kymmenesosalla perinteisen bluetoothin tehonkulutuksesta. Samalla tehonkulutuksella ulp-radiolla siirettiin datapaketteja 50-kertainen määrä, joten tehonkulutus on näin vain viideskymmenesosa.

CSR:n demossa ulp-radio oli istutettu langattomaan sykemittariin. Radio linkittyy isäntälaitteeseen vain kolmella taajuudella. Yhteyden synnyttyä data lähetetään hyvin nopeana purskeena, jonka jälkeen radio sammutetaan. Tämän ansiosta tehonkulutus jää murto-osaan perinteiseen bluetoothiin verrattuna.

CSR:n mukaan ulp-piiri voidaan integroida matkapuhelimeen tai kelloon. Tekniikkaa tullaan käyttämään ainakin lääketieteen instrumenteissa ja monissa muissa mittausdatan etäluennan sovelluksissa. (Prosessori)

Tagit: Bluetooth
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös