Bochumilaisille tukea lähes 90 000 euroa naamaa kohti

Nokia ja työntekijäjärjestöt sopimukseen
Bochumilaisille tukea lähes 90 000 euroa naamaa kohti Nokialle jää kännykkätuotantoa Euroopassa Romanian Cluj'n uuteen tehtaaseen ja Suomessa Saloon.

Saksan Bochumissa suljettavan kännykkätehtaan työntekijät ja Nokia ovat yhtiön mukaan päässeet yhteisymmärrykseen. Tuskaa lievittää 200 miljoonan euron tukipaketti, joka tarkoittaa noin 90 000 euroa tehtaan 2300 työntekijää kohti.

Sopimuksen mukaan Bochumin tehdas suljetaan 30. kesäkuuta. Sen jälkeen Nokia perustaa siirtymäajaksi yrityksen vuodeksi vailla töitä jääville työntekijöille.

Nokia katsoo jo tammikuussa ilmoittaneensa toteuttavansa tehtaan sulkemisen sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti vastuullisella tavalla. Näin viestiä ei kuitenkaan ymmärretty ainakaan Bochumissa, jonne yhtiön ylin johto ei edes saapunut toimittamaan huonoja uutisia.

Bochumilaisen työntekijäjärjestön mukaan myös lisämaksuja voi tulla kyseeseen, jotka huomioivat joidenkin perheiden vaikeat tilanteet.

Lisäksi Nokia uskoo, että lähialueen yritykset voivat työllistää työpaikkansa menettävistä melko pian 300 ihmistä.

Nokia korostaa säilyttävänsä Saksassa myynnin ja markkinoinnin lisäksi tutkimus- ja kehitystoimintaa (r&d) ainoana kännykkävalmistajana.

Tagit: Bochum, Nokia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös