Bottiverkon luojalle kolme vankilavuotta

Toiminnalla tuntuvia vahinkoja
Bottiverkon luojalle kolme vankilavuotta

Amerikkalaismies tuomittiin vankilaan kaapatuista koneista muodostuneen bottiverkon luomisesta ja vuokraamisesta. Hänen verkkoonsa liitettyjä koneita käytettiin muun muassa eräänlaisina mainospalvelimina ja haittaohjelmien jaossa.

Kiinni jäämiseen johtanut tutkinta alkoi vuoden 2006 joulukuussa, kertoo BBC. Amerikkalainen markkinointiyhtiö huomasi, että sen koneilta liikkui yhtäkkiä tavaraa ulos niin paljon, että yrityksen koko verkko oli uupua kuorman alle. Tutkimuksissa kävi ilmi, että koneet oli kaapattu, ja niillä teetti töitä joku aivan muu kuin firman oma väki.

Useat viranomaiset osallistuivat tutkimuksiin, ja lopulta johtolanka päättyi floridalaismiehen luo. Hän teki verkollaan bisnestä ottamalla vastaan tuottoisia toimeksiantoja. Sen kautta esimerkiksi istutettiin tietokoneisiin haittaohjelmia, jotka sylkivät käyttäjän silmille mainoksia sisältäviä ponnahdusikkunoita.

Mies tuomittiin yli kolmeksi vuodeksi vankilaan ja yli 40 000 euron sakkoihin. Oikeus määräsi hänet myös valvonnan alaiseksi vielä kolmeksi vuodeksi vankilasta vapautumisen jälkeen.

Viranomaisten mukaan tuomittu on toiminnallaan aiheuttanut tuntuvia vahinkoja sekä kaapattujen koneiden omistäjille että niiden kautta harmeja saaneille. Esimerkiksi yllä mainittu markkinointiyhtiö joutui käyttämään noin 100 000 euroa koneidensa ja verkkonsa siivoamiseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös