Brittien kyttäystietokanta vastatuulessa
Isossa-Britanniassa ollaan puuhaamassa valtavaa tietokantaa, johon kirjattaisiin maan kaikki puhelu- ja sähköpostitiedot. Hanketta suunnitellaan rikosten ja terrorismin torjunnan nimissä. Sitä on BBC:n mukaan vastustettu kiivaasti, vastustajat kuulevat jo isoveljen askelien lähestyvän nurkan takaa.
Talteen haluttaisiin saada tiedot kaikesta sähköposti- ja puhelinliikenteestä niin Britannian sisällä kuin myös rajat ylittävästä viestiliikenteestä.
Valvontayhteiskunnan vastustuksen lisäksi monilla briteillä on muitakin epäilyksiä. Tuoreessa muistissa on vielä, kuinka virkamies hukkasi vahingossa kaikkien lapsilisää nostavien brittien tiedot, kun hänen postittamansa varmuuskopio-cd katosi.
Hallitus näyttää olevan varpaillaan kaiken muun paitsi tietoturvan suhteen, letkauttaa tietosuoja-asiantuntija Jamie Cowper PGP Corporationista. Hän tähdentää, ettei tällaisten tietojen keräämisestä kannata haaveillakaan, ellei ole tarjolla aukottoman varmaa tapaa säilöä sitä turvallisesti.
Turhaa touhua?
Jo nyt viranomaisilla on mahdollisuus saada tietoja viestiliikenteestä. Siksi viestintätietojen kokoamista valtaisaan tietokantaan pidetään turhana. Hanke muodostaa uhan yksilönsuojalle.
"Ei terrorisminvastaiseen taisteluun tarvita keskitettyä tietokantaa. Siihen kerätyt tiedot ovat vaarassa niin ulkoa kuin sisältäkin päin. Mitä useammalla ihmisellä on päästy tietoihin, sitä suuremmassa vaarassa ne ovat", muistuttaa turvallisia etäyhteyksiä myyvän ohjelmistoyhtiö Citrixin turvasuunnittelija Chris Mayers.
Myös tietojen kerääminen mahdolliseen jättitietokantaan arveluttaa. Operaattorit eivät ole lainkaan innostuneita siitä, että niiden pitäisi koota tietoja asiakkaidensa viestiliikenteestä. Yhtä arveluttavalta niistä kuulostaa se, että viranomaiset voisivat käydä hakemassa tiedot niiden järjestelmistä.
Suomessa operaattorit velvoitetaan tallentamaan tiedot viestiliikenteestä vuoden ajaksi. Niitä ei kuitenkaan koota yhteen valtakunnalliseen supertietokantaan, vaan viranomaiset pyytävät tarvittaessa yksilöidyt tiedot operaattorilta.








