Cebit 2008 aloittaa uudistuneena
Cebit avautuu virallisesti huomenna, mutta esimerkiksi lehdistötilaisuuksia on jo tänään.
Hannover – Maailman suurin ict-alan messutapahtuma yrittää tänä vuonna kohentaa ilmettään ja tarjontaansa suuntaamalla selkeästi ammattilaisten sekä yritysten ja julkisen sektorin tapahtumaksi. Kuluttajatapahtumaksi Cebit muuntuu vasta viikonloppuna, ja messupäivistäkin on jäänyt yksi pois.
Messupäivät ovat tänä vuonna 4.–9. maaliskuuta eli tiistaista sunnuntaihin.
Valtavalle, noin 27 hallin messualueelle odotetaan tänä vuonnakin yli 450 000 kävijää 77 maasta, joskin kävijämäärät ovat olleet vuosia laskussa. Näytteilleasettajia on hieman vähemmän kuin viime vuoden yli 6000, eli noin 5800.
Vuoden ohjelmassa tapahtuma on jaettu kolmeen pääteemaan, jotka ovat koti ja langattomuus, yritysratkaisut sekä julkisen sektorin tarjonta. Näitä yhdistävä neljäs teema on teknologia ja infrastruktuuri.
Järjestäjät yrittävät palauttaa Cebitiä takaisin alkuperäiseen ideaansa ammattilaisten kohtaamispaikkana. Viime vuosina sinne on tullut kaikkea mahdollista tietotekniikkaan ja viihde-elektroniikkaan liittyen, mikä on karkottanut osan ict-alan yrityksistä. Tapahtuman on jättänyt muun muassa Nokia.
Tavallisille saksalaisille kuluttajille tapahtuma avautuu viikonlopuksi lauantaista sunnuntaihin. Esimerkiksi Intel uudistaa perjantai-illan jälkeen osastonsa yritysten teemoista kuluttajien peleihin ja viihteeseen.
Vuoden 2008 puheenaiheita ovat erityisesti energia ja vihreä it sekä telelääketiede, jolla on aivan oma hallinsa messualueella.
Tapahtuman avaavat tänään Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy.
Tietokone-lehti seuraa Cebitin julkistuksia ja uutisia Hannoverista käsin ja raportoi niistä päivittäin.








