Cebit pysäytti laskusuunnan
Näytteilleasettajista jo noin 3000 tuli Etelä-Koreasta, Kiinasta, Singaporesta, Taiwanista tai muualta Aasiasta.
Hannoverin valtavat ict-alan Cebit-messut järjestävä Deutsche Messe iloitsee, että ensimmäisten arvioiden mukaan Cebit 2008 -messuilla vieraili peräti 495 000 ihmistä, joista noin joka neljäs olisi tullut ulkomailta.
Vuonna 2001 Cebitissä vieraili parhaimmillaan yli 800 000 ihmistä, mutta sen jälkeen kävijämäärät ovat olleet laskusuunnassa. Vuonna 2006 kävijämääräksi arvioitiin 450 000 ihmistä, ja viime vuonna enää 379 000. Jos alustava arvio pitää, laskusuunta olisi saatu ainakin tänä vuonna katkaistua.
Luvut ovat tosin heitelleet ennenkin, sillä alustavat arviot ovat useana vuotena tehty yläkanttiin.
Tänä vuonnakin näytteilleasettajien määrä kuitenkin laski, viime vuoden yli 6000:sta reiluun 5800:aan 77 maasta. Tapahtuma oli aiempaa lyhyempi, sillä messut kestivät koko viikon sijaan tiistailta sunnuntaille. Arkipäivät varattiin ammattilaistapahtumalle ja kaupantekoon, kun taas viikonloppuna esimerkiksi Intelin osasto muuntui kuluttajien peliareenaksi.
Yksi Cebit 2008:n pääteemoista oli vihreä it, energiansäästöä esiteltiin eri muodoissaan niin kodeissa kuin konesaleissa. Teollisuuden arvioiden mukaan tietotekniikka aiheuttaa jo isommat hiilidioksidipäästöt kuin lentoliikenne.
Monet eivät enää koe tarpeelliseksi saapua fyysisesti paikalle, ja tänä vuonna Cebitissä lanseerattiin Global Conferences -nimellä netissä ja saksalaisilla tv-kanavilla reaaliajassa.
Cebit 2009 järjestetään ensi maaliskuussa 3.–8. päivinä, eli taas tiistaista sunnuntaihin.
Nokialla ei ollut osastoa messuhalleissa, mutta Xpressmusic-rekka toi musiikkikännyköitä tutuksi – kovalla äänenvoimakkuudella.








