Chrome-selain sovitetaan kännyynkin

Kehitystä käsi kädessä Andoidin kanssa
Chrome-selain sovitetaan kännyynkin

Googlen Chrome-selain tuli viime viikolla maailman tietoisuuteen suurella rynnäköllä. Se nappasi heti prosentin osuuden selainmarkkinoista ja sai Microsoftinkin lupaamaan pikavauhtia uudistuksia omaan Internet Exploreriinsa.

Chrome ei suinkaan jää vain työpöydille. Jo selaimen julkistustilaisuudessa kerrottiin, että selaimen koodin ydin on jo käännetty Arm-prosessorille. Googlen mukaan Chrome tulee kännyköihin tarjolle "muutaman kuukauden kuluessa".

Googlen mukaan Chromen ja Android-puhelinalustan kehitystiimit eivät ole tähän asti työskennelleet yhdessä. Googlen toisen perustajan Sergey Brinin mukaan Androidin tulevat versiot voisivat hyödyntää osia Chromesta. "Meiltä voi tulla jopa Chromen Lite-versio", Brin maalaili.

Tällä hetkellä Android-kännykät ovat ehtineet testausvaiheeseen. Niiden pitäisi ehtiä markkinoille vuoden loppuun mennessä.

Chromen osioista kännykkämaailmaan sopisi erityisesti Javascript-koodin ajoon kehitetty V8-virtuaalikone. Kun V8 tuo pöytäkoneissa moninkertaisesti suorituskykyä nykyselaimiin verrattuna, kännyköissä sitä voitaisiin ajaa pienemmillä prosessoritehoilla. Tämä näkyisi suoraan suorittimen tehonkulutuksessa ja käyttäjälle pidempänä akkukestona.
(Prosessori)

Tagit: Android, Chrome
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös