Cisco uskoo innovaation voimaan

Cisco Networkers 2008
Cisco uskoo innovaation voimaan

Barcelona – Eurooppa saadaan kasvuun satsaamalla innovaatioihin sekä parantamalla tuottavuutta. Yksi askel tällä tiellä on internetin sekä tieto- ja viestintätekniikan parempi hyödyntäminen. Tätä mieltä oli verkkojätti Ciscon Euroopan-toimitusjohtaja Chris Dedicoat Cisco Networkers -tapahtuman pääpuheenvuorossaan.

Pelkkä tekniikan käyttöönotto ei riitä Yhdysvaltojen tuottavuusetumatkan kiinni kuromiseen, vaan siitä on tultava elimellinen osa yrityksen toimintaa. Dedicoat toteaa, että kun ennen it:tä pidettiin yrityksissä liiketoiminnan tukitoimintona, sitä pitäisi nyt ajatella uusien liiketoimintamallien mahdollistajana. Euroopassa on paljon innovatiivisia Web 2.0 -yrityksiä, mutta usein niistä kuullaan vasta sitten, kun ne on myyty esimerkiksi isommille yhdysvaltalaisyrityksille.

Ciscon virtuaaliset kokouksen mahdollistava Telepresence-ratkaisu on Dedicoatin mukaan esimerkki siitä, miten tekniikan avulla lisätään tuottavuutta. Videoviestintä on hänen mukaansa myös Ciscon keskeisiä painopistealueita. Mielenkiinnon ymmärtää, sillä kuva liikkuu netissä yhä vilkkaammin: vuonna 2005 internetissä välitettiin 9 miljoonaa videostreamia, mutta vuonna 2007 määrään arvioidaan jo nousseen 250 miljardiin.

Ciscon videomaailmaan kuuluu muutakin kuin videoneuvotteluja. Yksi liiketoiminta-alue ovat digitaaliset mainoskyltit. Dedicoat ennustaa, että tulevaisuudessa videokuvaa on joka paikassa, ja tämä mullistaa muun muassa mainosmaailman. Dedicoatin visiossa digitaalinen mainostaulu voisi näyttää kohdalle osuvalle kuluttajalle personoitua mainontaa.

Vaikka Ciscon Telepresence on hintansa puolesta vielä ainoastaan suurten yritysten hankittavissa, Dedicoat uskoo, että tällaisia etäläsnäolon mahdollistavia tuotteita on viiden vuoden kuluttua jopa kuluttajamarkkinoilla.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös