COSS: Office-standardi yhä kelvoton
Ratkaisun hetket alkavat olla käsillä Microsoftin toimisto-ohjelmistojen ooxml-formaatin standardisointipuuhassa. Suomen kanta ratkaistaan ensi viikolla. Paranneltuun ehdotukseen teknisenä asiantuntijana ja Cossin (Suomen avoimen koodin keskus) edustajana perehtynyt Manu Setälä ei pidä muutoksia riittävinä.
"Vaikka ooxml-standardiehdotusta saatiin monissa pienissä kohdissa parannettua, pääkohtiin ei saatu muutoksia", Setälä toteaa.
Hänen mielestään ooxml-ehdotuksen hyväksyminen nyt esitetyssä muodossa merkitsisi vanhojen virheiden standardisoimista. Setälä myöntää, että xml-muotoisen Microsoftin tiedostomuodolla on parhaimmillaan edellytykset standardiksi.
"Ongelmaksi muodostuvat useiden pienehköjen virheellisyyksien lisäksi vanhojen dokumenttien siirtämistä helpottavat transitional-ominaisuudet. Niiden käyttöajasta keskusteltiin, mutta yhteisymmärrykseen ei päästy", Setälä kertoo.
Setälä osallistui helmikuussa järjestettyyn kansainväliseen BRM-asiantuntijakokoukseen (Ballot Resolution Meeting), jossa standardin tekstikorjauksia käsiteltiin.
Suomen kanta asiaan päätetään 27. maaliskuuta pidettävässä avoimessa kokouksessa.
Kaikkien maiden on ilmoitettava kantansa 29. maaliskuuta mennessä. ISO vahvistaa maanantaina 31. maaliskuuta, onko standardi saanut ISO-hyväksynnän. Jos se hylätään, prosessi päättyy tähän.
Hylkäämisen jälkeen Ecma:n ja Microsoftin olisi aloitettava koko standardointi alusta lähtien.








