Datakeskus on ilmastopommi - rajuja keinoja tarvitaan
Vihreä-it ja sähkönkulutuksen hillitseminen on yksi suurimpia trendejä yritysten tietojärjestelmissä. Päästöjen määrä siis laskee? Väärin. Tuore tutkimus väittää, että datakeskusten hiilidioksidipäästöt jopa nelinkertaistuvat vuoteen 2020 mennessä. Jo nyt datakeskusten vertaaminen kokonaisiin valtioihin tai teollisuudenaloihin tuottaa hyvin ikäviä tosiseikkoja.
McKinsey & Co. -yhtiön tekemät laskelmat kertovat, että maailman tietokonekeskusten yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt ovat yllättävän suuret. Datakeskukset saastuttavat enemmän kuin esimerkiksi Alankomaiden tai Argentiinan koko valtiot.
Tällä hetkellä datakeskukset ovat hieman pienempi saastuttaja kuin koko maailman lentoliikenne - tai koko maailman laivanrakennus tai terästeollisuus. Kasvuvauhti on kuitenkin sellainen, että datakeskukset menevät näistä heittämällä ohi hiilidioksidipäästöissä.
It on pian todella merkittävä saastuttaja
Yksittäisistä datakeskuksista yritetään koko ajan tehdä tehokkaampia, mutta McKinseyn tutkimuksen mukaan datakeskusten ja palvelinten määrän kasvu kumoaa säästövaikutuksen selvästi. McKinsey arvioi, että vuonna 2020 datakeskusten hiilidioksidipäästöt ovat nousseet nelinkertaisiksi.
Tutkimuksessa suositellaan, että yritykset ottavat datakeskusten sähkönsäästön nyt todella vakavasti. Kulut ovat usein yksittäisissä siiloissa, ja siksi niitä ei ole ehkä huomattu. Mutta kun kulut nivotaan yhteen, on kyseessä jo taloudellisestikin merkittävä asia.
Jos yritykset eivät ota asiaa tosissaan, saattaa niille tulla ongelmia kannattavuuden kanssa. Ympäristön kannalta on kyseessä vieläkin tärkeämpi asia.








