Delliltä haastaja Ipodille

Musiikkisoittimella yritetään taas kahden vuoden tauon jälkeen
Delliltä haastaja Ipodille

Dell on palaamassa kahden vuoden tauon jälkeen digitaalisten musiikkisoittimien markkinoille USA:ssa. Wall Street Journalin saamien tietojen mukaan Dell yrittää haastaa markkinoita suvereenisti hallitsevan Ipodin erityisesti hinnalla. Syksyllä myyntiin tulevan soittimen hinnan odotetaan jäävän alle sadan dollarin.

Paluu musiikkisoittimien markkinoille on osa Dellin panostusta kuluttajamarkkinoihin. Yhtiö pyrkii haastamaan kilpailijat alle sadan dollarin hinnan lisäksi wlan-yhteydellä, joka mahdollistaisi musiikin kuuntelun langattomasti suoraan online-musiikkipalveluista.

Dell osti vuosi sitten musiikin lähetystekniikoita ja esimerkiksi Sandiskin Sansa Connect -palvelun kehittäneen Zing Systemsin. Musiikkisoittimen lisäksi Dellin odotetaankin julkaisevan oman musiikin tilauspalvelun Zingspotin myöhemmin syksyllä.

Dellin edellinen yritys valloittaa musiikkisoittimien markkinat epäonnistui pahoin. Ipodin jälleenmyyjänä aluksi toiminut silloinen maailman suurin tietokonevalmistaja julkaisi ensimmäisen oman mp3-soittimen 2003. Dellin markkinaosuus jäi alle kolmeen prosenttiin, ja se vetäytyi markkinoilta syksyllä 2006.

Ipod edelleen selvä ykkönen

Kilpailutilanne on vain koventunut kahdessa vuodessa. Ipodilla oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli seitsemänkymmentä prosenttia musiikkisoittimien markkinoista USA:ssa, Sandisk on selvä kakkonen 11 prosentilla ja Microsoft on noussut Zunella Creativen ja Sonyn ohitse kolmanneksi neljän prosentin markkinaosuudella.

Tagit: Dell, Mp3
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös